Ville-Juhani Sutisen viime vuoden tieto-Finlandia -voittaja Vaivan arvoista oli sittenkin ihan hyvä kirja. Provosoiduin siitä ensin lukematta, koska luulin, että se kertoo siitä, miten kenenkään kirjailijaa itseään vähemmän lukeneen ei kannata lukea pitkiä kirjoja, koska ei ymmärrä niitä oikein.
No, vähän kirjassa silti oli sellaista asennetta, vaikka pääosinhan se oli lukemisen ylistämistä.
Sutinen kävi läpi kirjoja, jotka ovat saaneet "vaikean" maineen älyttömän pituutensa (yli tuhat sivua) takia. Itse olin lukenut näistä vain Karamazovin veljekset ja tuskin tulen noita muita lukemaankaan, niitä kun ei ole käännetty suomeksi.
Vaivan arvoista on ylistys pitkille, hyville kirjoille, joiden kirjoittaja on onnistunut luomaan niihin oman, uskottavan maailmansa. Enimmäkseen kirjassa kehutaan, mutta sitten on myös muutama esimerkki huonoista, pitkistä kirjoista ja näitä olivat Harhama, Karamazovin veljekset sekä Kadonnutta aikaa etsimässä. Proustin kirjasarjasta Sutinen kertoi pitäneensä nuorempana, mutta kun oli sivistynyt lisää, Proust ei ollutkaan enää hyvä.
Tässä haiskahti se ylemmyydentunto, jollaista olin ajatellut kirjan olevan pullollaan. Itsehän olen aivan tyhmä, tavallinen pulliainen, enkä tajua vaikeista kirjoista mitään. Jos pidän jostain vaikeina pidetyistä kirjoista, kuten vaikkapa Minun kansani, minun rakkaani, ja koska en osaa niitä analysoida korkeakulttuurisesti, pidän niistä varmaan väärin perustein.
Kirjan lopussa ylemmyydentunto nousi omiin sfääreihin, kun Sutinen kertoi, ettei enää lue romaaneita. Ne kun ovat ihan out ja so last season. Kirjan loppu ei kuitenkaan pilannut sen ansioita, joita olivat huolella kerrotut taustat tiiliskivikirjojen takana ja syyt, miksi nämä jotkut kirjat aikanaan muuttivat tai joiden olisi pitänyt muuttaa maailmaa, jos maailma olisi tiennyt niiden olemassaolosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti