Sonja Saarikosken Naisvangit oli hyvä tietokirja.
Se kertoo usean naisvangin tarinan. Kaikki muut vangit Saarikoski on tavannut, mutta yhden hän on etsinyt arkistosta: punaisena teloitetun miehen tyttären. Hänen tarinansa kautta kirjaan tulee historiallinen ulottuvuus.
On hämmentävää, miten vankien kohtelussa (mielenterveyden hoito nyt etenkin) on edelleen puutteita. Kirja kertoi synkkää tarinaa siitä, että naisvangit ovat itse myös uhreja. Heitä on käytetty hyväksi, heitä on pahoinpidelty, heitä kohtaan on tehty henkistä väkivaltaa.
Välillä oli vaikea kuunnella, koska vangituilla naisilla oli lapsia.
Vankilan tulisi olla rangaistuslaitoksen sijaan paikka, jossa ihminen kuntoutettaisiin yhteiskuntakelpoiseksi. Ehkä jotain toivon pilkahdusta tällaisesta oli kirjan lopussa, jossa kerrottiin naispuoleisesta vankilan johtajasta, jolta löytyi ymmärrystä vankeja kohtaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti