Satu Rämön toinen dekkari jatkaa siitä, mihin ensimmäinen jäi.
Nyt murhattuna löytyy kunnallispoliitikko, jonka kautta Rämö kertoo pintapuolisesti Islannin korruptiosta.
Hildurin siskojen Rosan ja Björkin kohtaloiden selvittely jatkuu. Tuntuu epäuskottavalta, ettei Hildurin täti Tinna tiedä isosiskonsa Huldan elämästä mitään. Tätä olisi pitänyt syventää lisää. Huldan isäkuvio jäi sivuhuomioksi, se olisi pitänyt jotenkin joko liittää osaksi meneillään olevaa murhatutkintaa tai tuoda paljastus vähitellen esiin siten, että Hildurin tätien lapsuudesta olisi paljastunut uskottava selitys, miksi välit olivat aikuisina katkenneet. Ei vain ole uskottavaa, että siskokset eivät olisi läheisiä keskenään. Vaikka olisi ikäeroakin.
Kirjan koukku on se, että Rosa ja Björk eivät kuolleetkaan, vaan heidän äitinsä vei heidät turvaan väkivaltaiselta isältään Huldan luo Färsaarille, johon äidin piti tulla Hildurin kanssa perässä. Kun Hildur lähtee etsimään tätiään, hän yllätyksekseen löytääkin siskonsa Björkin. Ja sitten kirja päättyy.
Siskojen tarina on ollut näiden kirjojen onnistunut taustajuoni, varsinaiset murhamysteerit eivät ole olleet niin hirveän kiinnostavia. Olen myös odottanut, että Hildur itse joutuisi hengenhätään murhia tutkiessaan. Silloin tarinaan tulisi enemmän jännitystä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti