Satu Rämön Hildur oli onnistunut dekkari.
Se kertoo kolmekymppisestä, islantilaisesta poliisinaisesta Hildurista, joka asuu ja työskentelee Länsivuonoilla Islannin maaseudulla. Hän on kohdannut paljon menetyksiä, koska hänen pikkusiskonsa katosivat lapsina ja hänen vanhempansa kuolivat autokolarissa.
Hildur saa uuden työkaverin Suomesta, poliisiharjoittelija-Jakobin, jonka kautta olisi voinut enemmänkin esitellä islantilaista ihmeellisyyksiä suomalaisille lukijoille, joille tämä kirja on etupäässä kirjoitettu.
Hildur ja Jakob alkavat selvittää lumivyöryn alle jääneen ruumiin kuolemaa. Lopulta paljastuu, että kaiken takana on sarjamurhaaja, kun uhreja alkaa tulla ja löytyä enemmän.
Murhamysteerin ratkomisen ohessa Hildur saa selville, että murhattu Jon liittyi jotenkin hänen siskojensa katoamiseen. Mutta se, mitä Rosalle ja Björkille tapahtui, jätetään seuraavaan kirjaan.
Kirjassa hyvää oli sujuva ja tiivis kerronta, kirjassa ei ollut turhia hahmoja tai tapahtumia. Kaikki liittyivät murhajuoneen tai rinnalla kulkevaan siskosten katoamiseen.
Mutta. Kirja olisi voinut olla jännittävämpi. Ja toistoa oli aivan liikaa. Kirja oli niin lyhyt, että lukijan mieleen ei olisi tarvinnut palauttaa kuvailuja muista ihmisistä tai tapahtumista, joista oli juuri 20 sivua aiemmin lukenut ensimmäisen kerran.
Islanti tuli kuitenkin todeksi kiehtovasti ja kevyenä eskapismina tämä oli varsin onnistunut dekkari.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti