Satu Rämön Jakob on Hildur-sarjan kolmas ja tätä lukiessa mietin, olisiko kirjailijan kannattanut lopettaa Hildurin tarina edelliseen kirjaan.
Jakob on aika tylsä. Nyt selvitetään kalankasvatusaltaasta löytynyttä ruumista ja seurataan mystistä hevosten verenkerääjää (aika inhottava juttu tuo, että kerätään kantavilta tammoilta verta, jota annetaan tuotantoeläimille). Kaiken ohessa seurataan Jakobin huoltajuuskiistaa, joka päättyy oudosti lapsen äidin ja tämän miesystävän murhiin. Aivan liikaa kaikkea!
Ja monista kuolemista ja kamalista eläinrääkkäyksistä huolimatta Jakob on tylsä kirja. Less is more. Draama ei synny dramaattisista tapahtumista, jos niiden ympärille ei osaa punottua jännittävää juonta.
Epilogi paljastaa, että Rosa, Björk ja Hildur olisivat tietämättään keskellä rikoksia, joihin heidät on lavastettu syyllisiksi. Miksi heidän tarinaansa ei voinut pitää pienimuotoisena? Miksi se ei voinut päättyä siihen, että Hildur löytää äitinsä viemät siskot, vaan tämän kaiken ympärille kietoutuu epäuskottava rikosten vyyhti, johon syyllisinä ovat ulkomailla asuvat islanninhevosten kasvattajat.
Rakel on seuraavan kirjan nimi. Mahtaakohan siskosten äidin tarinassa olla kerrottavaa vielä yhdeksi kirjaksi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti