Antti Hurskaisen Suntio oli paljon ajatuksia herättävä, syvällinen ja surumielinen kirja, mutta siinä oli ongelmakohtansa.
Se kertoo savolaisen pikkuseurakunnan suntiosta, Turtolasta, joka käy teologisia keskusteluja kirkkoherra Sirenin kanssa. Turtola on 5-vuotiaan Monika-tyttärensä yksinhuoltaja.
Kirjassa kuvaillaan kirkon nykytila ja käydään keskusteluja ajankohtaisista kysymyksistä Kiihtelysvaaran kirkonpalosta Mikael Jugnerin uskokäsitykseen.
Kaikki kirjan teemat nivoutuvat yhteen Monikan sairastuessa ja kuollessa. Kirjan loppupuolella Turtola käy vankilasta käsin kirjeenvaihtoa sekä elävien että kuolleiden kanssa.
Hurskainen osaa kaikessa vähäeleisyydessään kertoa koskettavasti Turtolan menetyksestä ja tekonsa syystä. Se sen sijaan jää mietityttämään, miksi Hurskainen kuvaa naiset pelkästään pahoina. Hän ivaa piispa Mari Leppästä, haukkuu tämä fiktiivisen seurakunnan naispapin ja Turtolan entisen puolison. Turtola ei kritisoi itseään mitenkään parisuhteen toisena osapuolena, nainen on kaikkeen syyllinen. Naiskuva on perinjuurin negatiivinen ja saa miettimään, että oliko kirjan sanoma se, millä naisia on kaksituhatta vuotta lyöty: nainen vaietkoon seurakunnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti