torstai 25. huhtikuuta 2024

Rutto

 Albert Camus'n Rutto sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen Ranskaan. Vuodesta sanotaan, että se on 194...

Muistelen, että korona-aikaan Ruttoa suositeltiin mediassa vertaistukikirjaksi.

Kirjassa rotat levittävät ruttoa ranskalaiseen kylään. Kylä joudutaan eristämään muusta maailmasta kuukausien ajaksi.

Päähenkilöksi muodostuu lääkäri Rieux, joka kirjan lopussa paljastuu kirjan "kirjoittajaksi". 

Kirja etenee verkkaisesti eikä ihmisten kärsimyksillä mässäillä. Tapahtumia seurataan etäisyyden päästä, vaikka Rieux onkin lääkärinä kaiken keskellä. Mutta esimerkiksi asukkaiden kapinointi kerrotaan yleisellä tasolla eikä yksityiskohtia kuvailla tarkasti. Sitten mennään seuraavaan aiheeseen. Ruttoa kuvataan kuin vuodenaikojen muutoksia ja sitten kuvataan, mitä eri vuodenaikoina rutolle tapahtui. Tämä ulkokohtainen tarkastelu sai aikaan sen, että kirja ei ollut hirveän vetävä. 

Ei kommentteja: