Tommi Kinnusen historiallinen romaani Pimeät kuut kertoi lukuvuodesta 1947-48, mutta rivien välistä Kinnunen kritisoi myös 2020-luvun opettajien työtaakkaa.
Kirja kertoo Elna Suorajärvestä. Kuusikymppisestä opettajasta, joka saa väliaikaisen pestin koillismaalaisesta kyläkoulusta. Hän joutuu tekemään kahden opettajan työt ja asumaan rakennuksessa, joka on saksalaisilta jäänyt parakki. Samassa tilassa toimii koulu, ja parakki on umpihomeessa. Uutta koulua on tarkoitus alkaa rakentaa vasta seuraavana kesänä ja sinne Elnaa ei enää valita opettajaksi
Näissä surkeassa oloissa sairaalloinen Elna joutuu selviytymään opettajana lukuvuoden ajan. Kinnusen Twitter-tiliä yhtään lukenut huomaa yhtäläisyydet kirjailijan omaan elämään: hän twiittaa usein kohtuuttomista odotuksista, joita opettajille asetetaan. Kinnunen kertoo vähän liikaakin paasaten siitä, miten paljon opettajan täytyisi tehdä ylimääräistä työtä opetuksen lisäksi.
Kirjan päähenkilö ei ole kovin kiva tyyppi. Tämä ei ole kritiikkiä, vaan huomio ja joku toinen saattaa nähdä Elnan eri valossa. Minusta hän oli kylmä ja empatiakyvytön. Toisaalta Kinnunen perusteli, miksi Elnasta oli tullut sellainen kuin hän oli. Hänestä oli kaikonnut vuosien saatossa kaikki opetukseen liittyvät romantisoidut ihanteet ja jäljelle oli jäänyt se, että opetus oli pelkästään työtä.
Kinnunen on tosi hyvä rakentamaan tarinoita, jotka jäävät pohdituttamaan myöhemmin. Pimeät kuut oli muuten myös tärkeä historian oppitunti kansakoulun ja sotien jälkeisen jälleenrakentamisen historiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti