Saara Turusen Sivuhenkilö muistuttaa paljon Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu -kirjaa. Molemmat ovat ilmestyneet vuonna 2018, joten en tiedä, ovatko olleet tietoisia toistensa kirjojen teemasta.
Sivuhenkilö kertoo vuodesta kolmekymppisen naiskirjailijan elämästä, kun hänen esikoisromaaninsa on ilmestynyt.
Kirja aiheutti sekä myötäelämistä että turhautumista. Päähenkilö on pienituloinen eikä ilmeisesti oikein elä kirjallaan (tuloja ei mainita, mutta hän asuu isänsä omistamassa asunnossa), hänellä on myös loputtomasti aikaa, joka aiheuttaa hänelle ahdistusta. Tekisi mieli sanoa, että mene nyt tekemään jotain fyysistä työtä ja ala urheilla. Omasta taustastani johtuen ajattelen, että ihminen ei voi olla onnellinen, jos ei voi elää luonnon lähellä. Ja tämähän vain vahvistaa omaa käsitystäni: siellä päähenkilö elää keskellä Helsinkiä ja haahuilee katuja pitkin, menee kotiin ja nyppii kulmakarvojaan.
Kirjassa paasataan naisen asemasta. Että nainen tekee kaikki kotityöt ja mies vain katsoo telkkaria. Ja miten naiskirjailijoita ei oteta vakavasti ja naisten täytyy aina vain pyrkiä miellyttämään miehiä. Tämä tuntui vähän vanhentuneelta paasaukselta ja olisi ollut ajankohtaisempi kymmenen vuotta aikaisemmin.
Yllätyin siitä, miten hauska Turunen on. Mutta kirjassa oli paljon hauskoja huomioita etenkin hänen siskojensa perhe-elämästä.
Ylenkatse maaseudun ihmisiä kohtaan oli todella stereotyyppinen helsinkiläiskatse, eikä helsinkiläisiä paheksuttu ja pidetty naurunalaisensa samalla lailla. Tässä haiskahtikin junttilandiajuurien aiheuttama häpeä. Silti meinaan lukea Turusen koko tuotannon, koska enemmän tässä hyvää oli kuin huonoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti