Ritva Kyllin uusi ruokahistoriateos, Ruokaa reissussa, kertoo matkustuksen ja matkaruuan historiasta.
Mielestäni tiivistetysti, mutta kattavasti kirjassa käytiin läpi eri matkamuodot (laiva, raiteet, lentäminen) ja kuinka ne ovat kehittyneet vuosisatojen kuluessa.
Kuivattu kala on vuosisatojen ellei -tuhansien varrella vaihtunut laivabuffetteihin ja lentokoneruokiin.
Ehkä vielä enemmän olisin kaivannut matkustushistoriaa ennen modernia aikaa.
Asiat eivät ole aina menneet parempaan suuntaan ja yhdyn kirjoittajan toiveeseen, että huoltoasemilla ja junissa tarjoiltaisiin enemmän paikallista ruokaa. Kuten asemaravintoloissa tehtiin niiden alkuaikoina. Näin voitaisiin vaalia omaa ruokaperintöämme ja tutustua ruokiin, joita ei omassa maakunnassa ole tavattu syödä. Esimerkiksi vatruskat olivat itselleni täysin tuntemattomia, ennen kuin kävin asumassa Pohjois-Karjalassa. Mutta nykyään Suomi on aikalailla yhtä ja samaa pizza- ja hampurilaisaluetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti