tiistai 21. heinäkuuta 2009

Don Quijote

Legendaarinen Trivial Pursuit - kysymys esitti pelaajaa vastaamaan kysymykseen: Mitkä seuraavista kirjoista on kirjoitettu vankilassa? Oikea vastaus oli Hitlerin Taisteluni ja Miguel de Cervantes Saavedran Don Quijote. Kokonaisuudessaan Don Quijotea ei toki ole kirjoitettu enfermé, sillä teoksen toinen osa on tietääkseni valmistunut aivan toisenlaisten rajoitusten alaisuudessa. Cervantes kuoli joskus vuoden 1616 tienoilla, johon mennessä hän oli juuri saanut julkaistua Don Quijoten toisen osan, 10 vuotta ensimmäisen osan julkaisemisen jälkeen. Elinaikanaan Cervantes sai tunnustusta, mutta vasta myöhemmällä iällä, ja kuten kaikki muutkin merkittävät kirjailijat, hän eli ja kuoli aika lailla köyhänä miehenä. Rahan puutteessaan hän myi Don Quijoten ensimmäisen osan oikeudet. Siis perussettiä klassikkokirjailijoiden joukossa.

Massiivisesta luku-urakasta (kuten aiemmin mainitsin, lukemassani painoksessa/laitoksessa/what ever oli yhteensä yli 1200 sivua. Kirjat painoivat yhteensä 3,5kg!) huolimatta aloitetaan synopsiksella. Don Quijote on ritariromaani, joka tehtiin lopettamaan kaikki ritariromaanit. Cervantes'n teos on ehkä suurin ja ilkeämielisin vinoilu jotain taidetyyppiä kohtaan, mitä koskaan tullaan tekemään. Perinteisesti ritariromaaneissa sankarit ovat ylimaallisen hyveellisiä, vahvoja ja oikeamielisiä, he taitavat taikuuden ja kaikenlaisten muiden huuhaa-taitojen salat, kun taas Don Quijote Manchalainen, Leijonaritari ja mitä kaikkia muita arvonimiä hän itselleen asettaakaan, on 60-vuotias luisuharteinen hujoppi, jonka varusteet ovat ruosteessa ja Rocinante - hevosensa pelkkä nuhjuinen, kulunut kaakki. Aseenkantajansa Sancho Panza puolestaan on ylipainoinen ja lukutaidoton talonpoika, joka ratsastaa aasilla ja viljelee taajaan sananlaskuja ja sanontoja väärin ja väärissä yhteyksissä.

Kyllä, juuri tässä kirjassa taistellaan tuulimyllyjä vastaan. Kyllä, juuri tässä kirjassa päähenkilöt saavat osakseen mitä järkyttävintä höykyytystä ja mankelointia sankarillisen ritarimme toimiessa kunniallisen Dulcinea Tobosolaisen nimissä, jonka vuoksi hän pyrkii tekemään maailmaan hyvää ja elämään siveydessä. Kyllä, Don Quijoten huhutaan kuolleen, mutta hän herää henkiin palatakseen elämään laupeaan ja hyveellisen ritarin elämää. Don Quijoten seikkailuista ei puutu jättiläisiä, noitia, taikuutta ja linnanneitoja, jännityksestä puhumattakaan. Vastapainoksi näille täyttyvät kirjan kansien väliset sivut myös nälkävyön kiristämisellä, toinen toistaan hirvittävämmillä kommelluksilla ja väärinkäsityksillä, mutta lopulta ehkä sittenkin hivenellä oikeamielisyyttä.

Don Quijote on modernin kirjallisuuden alkupiste, näin sanotaan. (Kulttuuri)historiallisesta merkityksestä en näin maallikkona kykene sanomaan mitään, mutta tietyistä kerronnallisista seikoista osaisin vetää jotain myöhemmän kirjallisuuden kannalta mielenkiintoisia johtopäätöksiä. Ensinnäkin, Don Quijote on itsetietoinen kertomus, jossa kuvataan Alonso Quijanon hurahtamista mielettömiin ritariromaaneihin, joiden seurauksena hänestä tulee vaeltava ritari Don Quijote, ja joka seikkailujensa edetessä kohtaa ihmisiä, jotka ovat lukeneet Don Quijote Manhalaisen seikkailuista. Cervantes siis kuvaa tarinaa, jossa kohdataan tämä kirjoitettu tarina, ja vieläpä yritetään muuttaa sitä. Tämä ei kuulosta kovinkaan sovinnaiselta kertomistavalta.

Toiseksi, Don Quijoten kertomus on ehyt ja merkityksellinen. Vaikka teoksen ensimmäisessä osassa Don Quijoten tarina toimii pikemminkin eri seikkailukertomukset yhdistävänä kertomuksena, jossa pääpaino on näissä vierailevissa seikkailuissa, eikä niinkään Don Quijotessa itsessään, on teoksen toinen osa selkeästi eri puusta veistetty. Sen keskiössä ovat Don Quijote ja tämän tyhmän viisas aseenkantaja Sancho Panza, joiden hulluus saa muut näkemään heissä vain huvituksen mahdollisuuden, mutta joista sittemmin on kehittynyt juuri se hullun neron itsepäisen ja lopulta hyveellisen pyrkimyksen vertauskuva. Toinen osa on tässä mielessä ensimmäistä vahvempi ja kenties juuri syypää siihen, miksi Don Quijotesta on tullut romaanikirjallisuuden klassikko.

En ole koskaan ritariromaaneita lukenut, mutta Don Quijotesta välittyy ainakin veikeä kuva tästä hölmöstä viihdekirjallisuuden haarasta. Itse Don Quijote on teoksena aikamoinen sekamelska. Siinä on paljon niin kerronnallista kuin tapahtumienkin toistoa (Don Quijote saa köniinsä, Don Quijote piestään, Don Quijotelta murtuvat luut, Don Quijote vangitaan ja hakataan...), mikä alkoi tietyn pisteen jälkeen raivostuttaa. Toisaalta oma lukuasenteeni oli ehkä hieman väärä, en nimittäin osannut suhtautua huumorilla siihen väkivaltaan, jota Don Quijoten osaksi tavan takaa siunaantui. Kun nyt jälkikäteen mietin teoksen anti-ritariromaanin ideaa, tuntuu päähenkilön armoton kurmottaminen järkevältä otettaessa huomioon se, minkälaisia olivat pilkan kohteena olleiden ritariromaanien sankarien kohtalot: nämä kunniallisuuden perikuvathan eivät kärsineet minkäänlaista tuskaa, he kun olivat aina antajan puolella. Siksi ajatus ritariromaanista, jossa ritari itse saa kaikinpuolin turpaan, on lopulta suorastaan hulvaton. Muistakaa tämä Don Quijotea lukiessanne.

Länsimaisen kirjallisen kulttuurimme peruskivi, Don Quijote, on raskas mutta eloisa teos (!). Se on pidempi kuin Moby Dick, vaikeampi kuin aapinen ja viihdyttävämpi kuin Gogolin Kuolleet sielut, kunhan vain osaa suhtautua oikein siihen äärimmäiseen fyysiseen ja mustaan slapstick-huumoriin, jota Cervantes lukijan eteen vyöryttää.

3 kommenttia:

Myy kirjoitti...

Luulin Don Quijotea hieman erilaisemmaksi, joten nämä totuuden sanat kirjan lukeneelta henkilöltä iskevät kyllä totisesti päin kasvoja. Oli vähällä, etten jokunen aika sitten tarttunut opukseen kirjastossa, mutta nyt, kun olen lukenut arviosi kirjasta, se taitaa jäädä minulta iäksi lukematta.

Paves kirjoitti...

Oivoi, suinkaan tuo ei ollut tarkoitukseni. Painotan: on aina syy, miksi jotakin teosta aletaan ajan kuluessa kutsua klassikoksi. Ja ei se paljon maksa, että arvioi eeposta omissa torkottimissaan.

Anonyymi kirjoitti...

Olen lukenut Haanpään tuotannon, Sillanpäältäkin aika monta teosta, Päätaloa puolikkaan tiiliskiveä. Voisin ottaa ohjelmaan niin Gulliverin kuin Don Q:nkin...

vaan mistä sais sen seittemännen elämän, että ennättäis lukea kaiken. Ja sitten vielä yhdeksännen... et jaksais tajuilla kaiken lukemansa.

jotenkin murheellista,
Aiwo-Jima