keskiviikko 1. heinäkuuta 2009

Mrs. Dalloway

Pitkäveteinen ja uuvuttava elokuvadraama 'Tunnit' ei saanut minua liiemmin kiinnostumaan Virginia Woolfin tuotannosta. Hänen henkilöhistoriastaan sain elokuvan ansiosta toki rajun ja myyvän kuva, dvd-kotelon ohjeistamana vieläpä itsensä Philip Glassin säestämänä (aivan sama, musakin oli turhaa). Kuitenkin, myöhemmin jokin iski minussa kiinnostuksen kipinän Woolfin tuotantoa kohtaan. Vierailu kotikirjastossa maksoikin vain vaivan, kun Mrs. Dalloway (kuten Keskiyön lapsetkin) lukkiutui lukulasieni alle.

Modernistiseen kirjoitustyyliin nojaava Mrs. Dalloway muistuttaa kerronnaltaan Joycen ja Kilven laveerausta. Woolfkaan ei piittaa ajan ja lineaarisuuden asettamien kerronnallisten sovinnaisuuksien rajoista. Hän kirjoittaen suvereenisti ihmisestä ja hetkestä maalaten nämä osaksi taustalla vellovaa panteistista historian ja ihmisyyden rakennelmaa. Tarinan konkreettiset ja kronologiset tapahtumat eivät itsessään ole mitään, sillä pikemminkin genealogia ja historiallinen kiinnittyneisyys tekee Woolfin teoksen ihmisistä persoonia.

Mrs. Dalloway on kuvaus yhdestä päivästä keskushenkilön, porvarisrouva Clarissa Dallowayn, elämästä. Kaiken muun taustaksi asettuva tarina kuvaa Clarissan illalla pitämien kutsujen järjestelyä sekä myöhemmin itse kutsuja, joiden kuvauksessa Woolfin hienostunut ja ihailtavan tarkkasilmäinen kerronta kristalloituu menetettyjen ihmiskohtaloiden kuvauksessa. Kutsuvieraat, joihin kuuluvat muun muassa Clarissan nuoruuden ystävä Sally sekä Clarissaan voimakkaasti rakastunut, Intiasta juuri palannut Peter Walsh, joiden kautta Woolf heijastaa Clarissan ulkoisesti hillityn luonteen salaamat pelot ja ristiriidat. Mrs. Dalloway mukailee porvariston hillitty charmi murtuu - tarinatyyppiä, mutta se ei ole Woolfin teoksen määräävin teema. Woolf kirjoittaa ihmisistä näiden rooleissa ja syvällisemmin näistä riisuttuina, hieman fatalistisina olioina, jotka elävät epätäydellistä elämää, epätäydellistä siksi, ettei kukaan yllä nousemaan sen yläpuolelle ja toteuttamaan kipeimpiä ja rakkaimpia mielihalujaan. Woolfille ihminen on vioittunut ja estymyksen perisynnin raskauttama olento, joka kykenee vain kaipaamaan onnensa täyttymistä. Mrs. Dalloway onkin pohjimmiltaan lakoninen, illuusioton ja julma kuvaus ihmisyydestä.

Ei vaan, menin ehkä vähän liian pitkälle. Woolfin kirjoitustyyli on nimittäin niin etevä ja kaunis, ettei hänen huojuvia talojaan voi olla ihastelematta. Woolf punoo taihtavasti yhteen lukuisatkin, näennäisesti toisiinsa riippumattomat kertomusten säikeet. Puiston halki kävelevän Peterin katselemien ihmisten tarinat eivät rönsyile vaan palvelevat teoksen rakennetta. Woolfilla on myös uskomaton taito kuvailla asioita sanoja säästäen mutta myös erinomaisen rikkaasti. Kilven paikallaanjunnaavuus tuntuukin tämän jälkeen entistä raskaammalta, kun Woolf on todistanut tajunnanvirtakuvauksen voivan tuntua muultakin kuin taikinan vaivaamiselta.

Mrs. Dalloway oli vaikuttava teos myös pituutensa osalta. Alle kolmesataasivuinen, aiheensa huomioonottaen suoranainen läpyskä, ei musertanut lukuintoa, vaan sen saattoi lukea muutamassa päivässä. Suosittelen, hieno kirja.

Ei kommentteja: