sunnuntai 23. elokuuta 2009

Suomen historiaa viihteellisesti

Luin Hovimäki-kirjasarjan kaikki seitsemän kirjaa viikon sisään. Ne käsittelivät Suomen historian tapahtumia 1700-luvun lopusta nykypäivään kahden eri suvun näkökulmasta.

Alkuun oli hieman vaikea suhtautua kirjoihin, koska kuulin päässäni näyttelijöiden tönköt repliikit tv-sarjasta. Mutta 200 sivun jälkeen en enää kuullut ääniä päässäni, vaan näin tapahtumat oman mielikuvitukseni kautta, jäin siis koukkuun.

Pelkäsin, että kirjat romantisoivat historiaa, koska jos viihdekirjailija (= Kirsti Manninen) kirjoittaa historiallisen romaanin, tulos voi olla mitä vaan. Näin ollen olin positiivisesti yllättynyt, kun kirjan henkilöistä ei ollut sittenkään tehty sankarillisia yli-ihmisiä, jotka kulkevat siloiteltujen historiallisten tapahtumien keskellä. Ei, henkilöhahmojen kohtalot olivat yllättävän uskottavia. Myös juonen kulku kirjasta toiseen oli jouhevaa ja kirjat pysyivät mielenkiintoisina. Ihminen, joka haluaisi tuntea Suomen historiaa, mutta ei jaksa lukea Pikku Jättiläistä, kannattaisi tutustua Hovimäkeen, sillä Hovimäki-kirjojen kautta oppii kuin huomaamatta Suomen historiaa, koska niissä historia on puettu viihdemuotoon. Jep, helposti lähestyttävää.

Hovimäki-kirjat pysyvät mukavana lukukokemuksena aina viimeisen kirjan epilogiin saakka. Jos olisin sen jättänyt lukematta, kirjoista olisi jäänyt hyvä jälkimaku. Sellainen "olipahan mukavan kevyt lukukokemus, enkä kadu, että olen kuusi näistä kirjoista ostanut myös omaksi". Mutta epilogi oli jotain niin järkyttävää, että olisi tehnyt mieli repiä kirjan viimeiset sivut pois. Epilogissa tuodaan tarina nykyaikaan ja nykyajan aikuiset, akateemisen koulutuksen saaneet ihmiset on laitettu puhumaan kuin 12-vuotiaat lapset. Se aiheuttaa suuuuurta myötähäpeää ja suoraan sanoen vaikeuttaa lukemista. Oletus: Ennen ihmiset puhuivat kirjakieltä, mutta nykyään kaikista sanoista on katkaistu puolet pois. Epilogista sai myös käsityksen, että kirjoittajalla oli tullut hieman kiire. Se oli typerä hutaisu, jolla kirjasarja sai surkean ja nolon lopun. Kirjan lopussa oli myös joitain todella epärealistisia ja lapsellisia juoniratkaisuja. Myötähäpeämyötähäpeämyötähäpeä...

Mutta ilman epilogia Hovimäki oli oikein viihdyttävä ja virkistävä lukukokemus. Uskallan sanoa tämän siitä huolimatta, että jonkun mielestä Hovimäet on ns. roskakirjoja. En väitäkään, että ne pärjäisivät Nobel-kirjailijoiden tuotoksille, mutta mainettaan parempia ne silti ovat. Sen verran tunnen historiaa, että voin kehua taustatyötä, jota kirjailijat ovat Hovimäkeä varten tehneet. Ja kyllä! Lukisin ne uudestaan. Tosin viimeistä kirjaa tuskin enää luen ikinä. Sen epilogin takia.

1 kommentti:

kives kirjoitti...

pakko lukea tuo epilogi.