tiistai 29. joulukuuta 2009

Odysseus

721 sivua ja 30 000 eri sanaa latinan, kreikan, englannin, saksan, ranskan, espanjan ja italian sekä itse käännöstekstin kielellä: James Joycen 1922 julkaistu mammuttimainen 'Odysseus' on äärimmäisen villi ja röyhkeä teos. Se kertoo yhdestä päivästä lehteen mainospalstoja myyvän Leopold Bloomin elämässä, jonka aikana juutalainen ei-juutalainen Bloom kiertelee ympäri Dublinia juottoloissa, huorataloissa ja sairaalan synnytyssalissa erilaisten humalaisten ja meluavien seurueiden mukana. Lakonisesti tarinan kulku on seuraava: Bloom herää, elää päivänsä ja käy nukkumaan. Sinä aikana hän on elänyt oman odysseiansa. 


'Odysseuksen' merkittävin juttu on sen kieli. Joyce lienee suurimpia merkityksillä ja nyansseilla herkuttelevia kirjailijoita, mitä kirjoittamisen historiassa on ollut. Jokaisella luvulla on oma kerrontatyylinsä, jotka poikkeavat niin paljon, ettei niitä helposti mieltäisi osaksi samaa tarinaa. Eräs luku oli kirjoitettu kokonaisuudessaan näytelmämuotoon, jossa hahmojen nimien jälkeen olevissa suluissa lukivat henkilön kulloisetkin puvut, ilmeet ja tunteet. Toisessa luvussa kapakan juopposeurueen tekemiset kirjoitettiin kuin ne olisivat suoraan eeppisestä ja maalailevasta ritariromaanista, vähän Don Quijoten tapaan. Spurgujen tuopit olivat uljaita miekkoja ja rääsyt auringonvalossa hohtavia, upean kirkkaita haarniskoita. Kirjan päättää Bloomin vaimon, Mollyn, miltei 50-sivuinen monologi, jossa ei ole minkäänlaisia välimerkkejä tai muita lauserakenteita kunnioittavia sääntöjä. Hyvät naisherrat, tämä on modernismia!


Suoraan sanottuna 'Odysseuksesta' on vaikea kirjoittaa mitään kovin konkreettista. Joyce vyöryttää lukijan eteen intertekstuaalisten viittausten vyöryn, joka ironisoi koko länsimaisen kulttuurin nykytilan -ja historian. 'Odysseus' on ahdettu täyteen päämäärättömiä pseudodialogeja, joissa henkilöhahmot keskustelevat monologin muodossa. Kymmenet eri keskushahmot eivät pysy muutamaa virkettä pidempään samassa keskustelunaiheessa, ja lopulta henkilöiden väliset keskutelut muuttuvat kertojan  itsensä kanssa käymäksi metatiedusteluksi, jossa kirja kyselee tapahtumien syitä vain vastatakseen lopulta omiin kysymyksiinsä esittämällä niistä uusia kysymyksiä. Keskeisiä kirjassa toistuvia teemoja ovat moraali, uskonto, irlantilaisuus ja seksi, mutta ensinmainitut johtavat ennen pitkää viimeiseen eli siihen suureen kirjassa käytyyn keskusteluun erilaisista genitaali -ja yhdyntäfantasioista. Huorissa käydään, perseitä hipelöidään, jokaisesta vastaantulijasta fantasioidaan jotain ja sen päätteeksi tungetaan kaikenlaisia asioita kaikenlaisiin paikkoihin: olkoot ne pimppejä, pippeleita, rectumeita, pyllyjä, kyrpiä, kulleja, pilluja, banaaneita, sormia tai kortonkeja, niistä joka tapauksessa himoitellaan. Irstaus ja ironia ovat todella suuria, ja niiden yhteinen lempinimi on 'Odysseus'.  


Kuvailen lyhyesti niitä tuntemuksia, joita Joycen mammuttimaista nidettä lukiessani tunsin. Olin 'Odysseuksen' parissa välillä kuin lumottu. En malttanut laskea kirjaa käsistäni, koska tunsin niin väkevää halua yrittää ymmärtää sitä irstasta irlantilaista maailmaa, jota Joyce armottomalla ja niin alastomaksi riisuvalla sanavirrallaan laveerasi, vielä oikein pitkin ja raskain vedoin. Yhtä usein myös raivostuin, koska kirjassa ei tuntunut olevan mitään tolkkua. Pahimmillaan huomasin vain silmäilleeni läpi useita pitkiä ja vaikeita kappaleita, minkä vuoksi jouduin palaamaan sivun tai aukeaman alkuun saadakseni edes muutamista ajatusten rihmoista otteen. Tästäkään ei aina ollut apua, ei edes kovin usein, minkä vuoksi jouduin lyötynä vain jatkamaan lukemista. 'Odysseusta' lukiessani koin kuitenkin hyvin tärkeäksi, että yritin omaksua kulloisenkin tilanteen tunnelman ja siinä olevien hahmojen tunteet ja ajatukset. Muuten 'Odysseus' ei voisikaan avautua, sillä se on ennen kaikkea ihmisen ja lukijan itsensä peili. Kaiken aistitun ja muistetut perfektionistisen tarkka kuvaileminen vie syvälle, jos vain antautuu sen vietäväksi. Tällöin 'Odysseusta' on perin helppo lukea, mutta se vaatii myös aikaa ja mahdollisuuden uppoutua siihen. Muuten se on kitkerä kuin kalkki.


Tässä minun irlantilainen haasteeni. Kiitos, James, kaikista niistä rasvaisista ja viinalta tuoksuvista hetkistä. Nyt haluan jotain terveellistä.

2 kommenttia:

jmi kirjoitti...

Onnittelut ja kiitos!

onnittelut luku-urakan ja kiitos jotakuinkin järkeenkäypän selvityksen johdosta. Kahdesti olen yrittäny kirjan lukea, mutta mielenkiinto hyytyny kesken matkan. Kertomasi perusteella luvassa on jotain sellaista, että pakko tuoda julki uudenvuoden/lähitulevaisuuden lupaus: Ennen olkiluoto 3:n valmistumista luen Odysseuksen. niin. hyvä on: lupaus ei siis olekaan uudenvuoden vaan uuden vuosikymmenen lupaus.

tsögäf,

aa.

Pellervo kirjoitti...

Vinkeä Porttolakohtaus jälkiseurauksineen on nyt selvitetty. 3. luvun ensimmäiset rivit näyttivät huomattavasti helppolukuisemmilta. Täältä tullaan perässä.