maanantai 2. elokuuta 2010

Kultahattu

Pateliuksen kanssa äsken keskusteltiin kirjoista. Sain osakseni ihmettelyä koskien Nora Robertsin skeidakirjoja. Miksi lukea 7 samanlaista kirjaa, kun yksikin olisi riittänyt? Koska en usko kerrasta? Pateliukselle riitti kuulemma yksi Gossip girl. Heh.

F. Scott Fitzgeraldin kirja ei kai sitten ole skeidaa? No, eihän se ole. Tuo kysymysmerkki lauseen perässä oli pelkkää provosointia. Kultahattu on klassikko, voin sanoa sen vilpittömin mielin.

Kultahattu on hengailukirja samaan tapaan kuin J.D.Salingerin Sieppari ruispellossa tai Mika Waltarin Suuri illusioni. Nuoret aikuiset viettävät aikaa suurkaupungissa vailla suuria murheita, ja kirjoissa on juonta yhtä paljon kuin Sinkkuelämää-leffoissa.

Kultahattu sijoittuu 1920-luvun nousukauden New Yorkiin. Kertojana on kolmekymppinen pörssimeklari Nick Carraway, jonka naapurissa asuu mystinen Jay Gatsby. Gatsby on ollut rakastunut Nickin pikkuserkkuun, Daisyyn, viisi vuotta. Tuona aikana Daisy on mennyt naimisiin, mutta molemminpuolinen rakkaus on säilynyt. Lopussa tapahtuu ikäviä. Siinäpä kirjan juoni olikin.

Minä koin kirjan sillä viissiin, että se oli tarina rakkaudesta, rahasta ja ylellisestä elämästä ja New Yorkista, joka vaikka aluksi niin mukava onkin, niin ei lopulta olekaan mikään ihmisen turvapesäke. Ja jos pettää, niin huonosti käy.

Äh, siis jos tässä oli jotain rivien välistä symboliikkaa, niin minä en sitä ymmärtänyt. Kirja oli ihan kepeä ja viihdyttävä ja pidin siitä sellaisenaan, mutta mitään syvällisempää en tästä irti saanut.

2 kommenttia:

Pellervo kirjoitti...

Kirjan alkuperäinen nimi The great Gatsby kertoo kirjasta suurinpiirtein yhtä vähän, kuin tuo "suomennoskin". Nautittava teos yhtäkaikki.

Myy kirjoitti...

Tässä oli jotain sellaista carpe diem-elämistä.