keskiviikko 19. huhtikuuta 2023

Suomen ruokahistoria

 Ritva Kyllin Finlandia-palkittu Suomen ruokahistoria oli kerrassaan mainio tiivistelmä siitä, mitä suomalaiset ovat satojen vuosien aikana syöneet. 

Yllätyin, että keskiajalla Lapissa kuivatettuja kaloja vietiin keski-Euroopan ruhtinaiden ruokapöytiin.

Itse rakastan mämmiä ja hernekeittoa, ja ne ovatkin todellisia perinneruokia, peräisin keskiajalta molemmat ja liittyivät olennaisesti katolilaisuuteen. Mämmi oli etenkin pitkäperjantain herkku, koska se oli liian pyhä päivä lämpimän ruuan valmistamiseen. Hernekeittoa syötiin torstaisin, koska se oli oivaa paastoruokaa - lihattomana siis.

Ritva Kylli pohtii, oliko Suomen ruokahistoria kuitenkin ennemmin nälänhädän ja puutteen historiaa, koska Suomen ankarissa oloissa on vuosisatojen aikana aina koettu paljon katovuosia, jolloin on syöty sitä, mikä nyt on edes jotenkin sulanut mahalaukussa. Ei ole ollut paljon valinnanvaraa.

Mikä sitten on todella perinteistä suomalaista ruokaa, hernekeiton ja mämmin lisäksi? No, silakka, nauris ja peruna, leipä ja puuro. Peruna tuli Suomeen 1700-luvulla, joten todella perinteistä olisi silakka ja leipä. Kasviksia Suomessa on syöty huonosti, salaatti oli äimistys vielä 1800-luvulla, jolloin rosolli alkoi yleistyä joulupöydissä.



Ei kommentteja: