Merille

 Juha Seppälä on kirjoittanut yli 30 kirjaa. 

Niistä viimeisessä, Merille -kirjassa hän kirjoittaa ikääntyneestä kirjailijasta, joka kipuilee menneisyytensä kanssa. Paastokalmoa pukkaa! Se on kuolemansiivous. Kirjailija, tuo vanha köpö köppänä, joka on julkaissut kymmenen kirjaa ja on yli seitenkymppinen iältään - ei siis Seppälä itse - ei saata hävittää elämänsä tärkeimpiä kirjoja polttamalla, mikä sivu kerrallaan repien olisikin varsin hidasta. Niinpä äijä kyhäilee kirjoja torpedoiksi, joita sitten kätkee maahan. Ketä varten? Kas siinäpä mitä eriskummallisin ja mainioin harrastus yhdelle jos toisellekin bibliofiilille! Kirjakätköjä maastoon. Siinä missä Veikko Huovisen viinankätkijä-tarinan setämies opasti veljenpoikaa viinakätkemisen saloihin, Juha Seppälä on kirjatorpedojen mahtavin markkinamies. Ajatellaan aikaa sadan, kahden sadan vuoden kuluttua. Miltä tuntuisi löytää satunnaisesta maastokohteesta risuja, sammalia, kiviä ja maa-ainesta pois siirtäen todellinen geokätkö, huolellisesti suljettu tiivis käärö, jonka sisällä jollekin tuntemattomalle satoja vuosia sitten eläneelle ihmiselle tärkeimpiä kirjoja.  ABC-kirja, Kiljusen herrasväki, Seitsemän veljestä, Tintti Tiibetissä, Tuntematon sotilas, Alastalon salissa... Arvatenkin kyseinen löytö ajoittuu suven hyttysettömään ajankohtaan. Retkeilijä hiljentyy tutkimaan, lehteilee kirjoja, lukee otteita sieltä täältä. Herää uteliaisuus... onko vastaavia kätköjä muualla. Ehkä Nuuksiossa? Lapin tuntureilla? Löytyykö vihjeitä? 

Seppälän kirja on 200 sivun verran ilmavaa tunnustelua. Eteneenö mikään, tapahtuuko mitään - mitä pitäis tapahtua... Viimeiset kymmenen sivua ampuu kovaa ja kohti. Nerokasta! Oivaltavaa! Älyn Riemuvoitto! Tätä on kirjallisuus NYT! Parasta parhautta. Terapeuttista relaksoivaa. Näin kirjoittaa ihminen ihmiselle. Tämä on luksusta, jota copy-paste-tiktokit edes yritä ymmärtää.

Höh. mitäs oikein tulikaan tuossa näppäimillä mainituksi. tai siis joo, en nyt kyllä ihan ole varma.

Varmaa on vain syntymä ja kuolema. ja elämä siinä välissä.

"minä elän", on joku kirjoittanut aleksis kiven sanoneen viimeisinä sanoinaan. "mehr licht" -göötte. "ei enää", kuoleva vänrikki tuntemattomassa.

Mutta kirjatorpedot, niissä on ideaa!