by Mirkka Lappalainen
"Palkitun historijoitsijan hyytävä true crime -murhamysteeri", lupaa takakansi.
Ei voi kuin yhtyä kirjailijan harmiin koskien Turun paloa 1827. Paljon tärkeää arkistomateriaalia katosi savuna ilmaan.
Mitä heistä, historian hämäriin hautautuneiden sukupolvien edustajista, jäi jälkeen? Pääasiassa enimmäkseen ainoastaan ja vain kuset paskat ja uloshengitykset. Edesmenneen sukupolven edustajia saatettiin muistaa vuosikymmen, pari... mutta sitten - unohdus. Sen sijaan kirjoitustaitoisten kirjeenvaihtoa on saattanut löytyä hyvässä lykyssä jostain aateliskartanojen kätköistä. Vakavaraisten kartanoiden seiniä koristivat maineikkaan suvun jäsenistä tehdyt muotokuvat. Herrakansa on pitänyt itseään tärkeänä. He taistelivat, johtivat kansoja, opettivat ja tallensivat oman erinomaisuutensa. Heidät muistetaan... Sitten on tää Smitten, Nils Rosenschmidt, jonka aateluus haurastui ja haihtui olemattomiin jo miehen elinaikana. Tyypin ruumis löytyi vuosikausia katoamisen jälkeen kaivosta kivillä peitettynä. Hänen vaiheitaan Lappalainen selvittää virallisia asiakirjamerkintöjä jäljittäen. Monin paikoin huokaistaan harmista: tarkempien tutkimusten jäljet johtavat Turkuun, so. Turun paloon. Hyvin todennäköisesti sinne tallennetuista dokumenteista mr. Smittenin persoonasta olisi löytynyt kosolti enemmän vihjeitä.
Onneksi nykyään on toisin. Ihan tavan persuernestikin jättää some-scrollaamisillaan jälkiä historiaan viikossa enemmän kuin 1600-luvun suomalaiskaupunki kiviä katupintoihinsa. En nyt sano sellainen olevani, jos kohta pakko tunnustaa twitteriä selatessani se, että törmäsin päivänä muuanna yhteen kiinnostavaan tarinaan. Vaikka se ei mitenkään liity "Smittenin murhaan", kerron sen silti:
Muuan huolestunut twitteristi laittoi hiljattain julki viestin, jossa harkitsi haastaa oikeuteen häntä vihaviestillä paiskanneen henkilön. Herjaaja oli julkaissut törkynsä omalla nimellän, jota solvauksen kohteeksi joutunut ei kuitenkaan mielellään kertoisi... No, tästähän sukeutui twiitin kommenttiosiossa ajatustenvaihto, jonka seurauksena nimi julkaistiin: Jorma Suoninen. Siis mitä! Jorma S u o n i n e n. Eipä aikaakaan kun jo joku nokkela ilmoitteleiksen: "jorma -etunimi 1950-luvulle saakka varsin yleinen..." Sensijaan Jorma Suoninen nimisiä ei ole... ellei sitten joku nimi-intoilija ole promillepäissään päättänyt toteuttaa nuoruusajan haaveensa, muuttaa vihdoin nimensä jare suolisesta jorma suoniseksi..?
Lappalaisen kirjaan palatakseni pakko mainita: Smittenin murha -tarinasta voitais tehä elokuva. Otetaan ohjaajaksi Jalmari Helander ja pääosan esittäjäksi Jorma Tommila. Elokuvan nimeksi Sisu II. Kyllä historian elävöittämiseen läjähtäis ehtaa meininkiä ja räväkästi häppeninkiä, väriä! Leffan pakolliseen natsikiintiöön voitais napata henkilökuvia denialistien ja äärioikeiston piiristä - tai nykynatsismin syöpäpesäkkeistä krimiltä ja itä-ukrainan putinatz-vyöhykkeeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti