torstai 2. joulukuuta 2010

Kuoleman varjelukset

En tiedä onko Nuharuven seuraajissa sellaisia, jotka eivät vieläkään ole tätä viimeistä Harry Potterkirjaa lukeneet, taitaa olla, siksi yritän kirjoittaa kirjan salaisuuksia paljastamatta.

Tämä kirja on varmasti ollut vaikea Rowlingille, sillä kirja ei noudata hänen perinteistä HP-rakennettaan: Harryn kesä - matka kouluun - koulua - kuolemanvaaraa - onnellinen loppu.

Enemmänkin kirja on rataa järkytyksestä toiseen. Ahdistavia kohtauksia tulee niin paljon, että niihin alkaa jo turtua. Osansa on silläkin, että Harryn joutuminen kuolemanvaaraan 800 sivuisen kirjan sivuille 100 - 500 ei liiemmin hätkäytä, kun sivumassaa on vielä merkittävästi jäljellä. Niinpä jännitys keskittyykin siihen, ketkä kaikki tapetaan ennen loppua.

Shokkiosioita Rowling yrittää keventää tunkemalla sekaan pitkiä lainauksia kirjoista ja keskusteluista. Jonkin verran näillä viedään juonta eteenpäinkin, mutta muitakin kerrontakeinoja voisi käyttää. Ylipäätään tuntuu siltä että kirjan rakenteen eroavuus on ainut suurempi ero aiempiin Harry Pottereihin, eikä Rowling todellakaan ole päässyt eroon maneereistaan, ennemminkin päinvastoin. Kolme viimeistä Potter-kirjaa olisivat mielestäni kaivanneet yhteensä 1000 sivun verran kustannustoimittajaa, mutta miljoonamyynti on tainnut juuri tuossa vaiheessa panna kustantajan melko varovaiseksi.

Onneksi Rowlingin esikuvat ovat niin hyvät sopiva sekoitus Frodon, Samin ja Klonkun matkaa kohti tuomiovuorta yhdistettynä Jedin paluuseen kuorrutettuna Rowlingin melko toimivalla velhomaailmalla on vangitseva kokonaisuus, mitä nyt välillä vähän puuduttavaa luettavaa (sillä samalla tavalla, kuin Aku Ankan taskukirjojen italialaiset tarinat).

Ja sitten se yksi keskustelukohtaus siellä kirjan loppupuolella: voi hvti! Miksi? Samoin se epilogi >:| Mutta lusittu on. Kai näitä sitten pääsee muutaman vuoden päästä lukemaan Tyynelle iltasatuina.

2 kommenttia:

Sarka kirjoitti...

Minua kuitenkin eniten ärsytti Harryn haaveet voileivästä sen jälkeen, kun kasa hänen ystäviään oli teurastettu.

Kirjasta pidin siitä huolimatta. Hei, olenhan romantikko, jonka mielestä realismi on lähes absurdia.

Otto K. kirjoitti...

Harry Potter on yksi dialektinen repeämä.

Tyynelle suosittelen M.A. Nummista ja Tolkienia!