sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Lokki/Vanja-eno/Kolme sisarta/Kirsikkapuisto

Anton Tsehovin näytelmiä Lokki, Vanja-eno, Kolme sisarta ja Kirsikkapuisto yhdistää henkilöhahmojen elämässä tapahtuvat traagiset käännekohdat, joiden jälkeen mikään ei ole enää entisellään. Jokaisessa näytelmässä käsitellään myös rakkaussuhteita, jotka ovat joko alun alkaenkin epäonnistuneita tunteen yksipuolisuuden tähden tai sitten avioliiton aikana epäonnistuneiksi muuttuneita.

Lokissa pääosa on näyttelijä-äidillä ja hänen pojallaan, joka haluaisi hyväksynnän näytelmälleen äidiltään. Äidin väheksyvä suhtautuminen ajaa pojan pois tolaltaan. Hän syyttää tyttöä, johon on rakastunut siitä, ettei tämä enää tunne mitään häntä kohtaan. Hän tuo tytölle lokin ja sanoo, että hänelle itselleen käy pian samalla tavoin. Tämä toteutuukin näytelmän lopussa, kun tyttö ei enää vastaa hänen rakkaudentunnustuksiinsa.

Koin, että Vanja-eno oli näistä näytelmistä paras. Siinä oli kaikista vähiten rooleja, yhdeksän, minkä johdosta hahmoihin pääsi tutustumaan paremmin. Vanja-enossa tarinan keskiössä on nainen, johon kaikki miehet rakastuvat. Hyvin tyypillinen tarina kaunokirjallisuuden historiassa! Viimeksi vastustamattomasta naisesta olen lukenut Kolmessa muskettisoturissa, jossa Mylady osasi myös käyttää ulkonäköään hyväkseen. Tsehovin Jelena Andrejevna on kuitenkin toista maata ja hän päin vastoin torjuu kaikki lähentelyä harjoittavat miehet. Mukaan lukien näytelmän nimihenkilön, Vanja-enon, jonka oikea nimi on Ivan Petrovits Voinitski. Hän on Jelenan aviomiehen ensimmäisen vaimon veli.

Kolmessa sisaressa törmäsin tähän toiseen kirjallisuudessa esiintyvään teemaan, joka oli hyvin yleistä etenkin ennen - hmm.. - 2000-lukua? Silloin, kun 24-vuotiaiden naisten piti maksaa vanhapiikaveroa ja vielä aika kauan sen jälkeenkin. Eli aikana, jolloin ajateltiin, että nainen on menettänyt arvonsa ylitettyään tuon maagisen 24-vuoden iän. Kolmesta sisaresta vanhin, Olga, on 28-vuotias ja häneen miehet eivät kiinnitä enää mitään huomiota. Parikymppiset siskot saavat ihailuja osakseen. Olga yrittää naittaa pikkusiskoaan ja puhuu hänelle seuraavaan tapaan:"Eihän naimisiin mennä rakkaudesta, vaan siksi, että täyttää velvollisuutensa. Minä olen ainakin sitä mieltä ja minä menisin kyllä naimisiin ilman rakkautta. Kosisipa kuka tahansa, minä olisin valmis. Kun olisi vain kunnon mies." Olga toimii opettajana, eikä tarvitse siis elättäjää itselleen. Hänen kommenttinsa kuvaa osuvasti omaa aikaansa: mies olisi hyvä löytää, viis rakkaudesta, kunhan saisi sen yhteiskunnallisen aseman: olla aviovaimo. Omien tutkimusteni pohjalta uskallan väittää, ettei tämänlainen ajatusmalli ole, vaikkakin on lieventynyt, täysin kadonnut vielä ihmisten mielistä.

Kirsikkapuisto kertoo leskirouvasta, Ranjevskajasta, joka palaa kotitilalleen oltuaan viisi vuotta Ranskassa. Hänen poikansa kuoli tilalla, jonka jälkeen muistot pakottivat hänet muuttamaan pois kotoaan. Suurien velkojen vuoksi hänen on kuitenkin pakko myydä tila. Hänen veljensä ei onnistu ostamaan tilaa itselleen, vaan se menee kauppiaalle, Lopahinille, jonka isä ja isoisä olivat maaorjia, ja täten he eivät olleet koskaan tervetulleita astumaan päärakennuksen kynnyksen yli. Lopahin hakkauttaa kirsikkapuiston ja purkaa talon. Ranjevskajalle tämä on suuri kolaus ja hän lähtee takaisin ulkomaille.

Tämä neljän näytelmän kokoelma ei elämästä vienyt montaakaan tuntia, joten suosittelen tutustumaan, jos venäläinen 1800-luvun yhteiskunta kiinnostaa.

Ei kommentteja: