sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Maa on syntinen laulu

Taiteilijat kautta aikojen ovat eläneet kovan elämän, jonka aikana he harvoin ovat saaneet kiitosta työstään. Timo K. Mukka kuuluu heihin. Nuorena poisnukkunut kirjailija ehti jättää suomalaiseen kulttuurielämään lähtemättömät jäljet.

Itse luin vasta näin 28-vuotiaana ensimmäistä kertaa Mukkaa. Hän oli kuollessaan samanikäinen kuin minä nyt. Mitä kaikkea hän olisikaan ehtinyt vielä elämänsä aikana tehdä, jos olisi saanut elää kauemmin..? Ja jos olisi saanut menestystä jo eläessään, mikä olisi taannut taloudellisen turvan sen sijaan, että hän joutui elämään jatkuvassa köyhyydessä. Nämä ovat näitä elämän suuria vääryyksiä. Nykyään joku ilkkaremes piehtaroi rahoissa, vaikka tuottaa yhdentekevää viihdesontaa.

Maa on syntinen laulu on väkevä, raju, elämänmakuinen ja jotenkin myös kovin kaunis karulla tavallaan. Nykykirjailijoista ainakin Katja Kettu on ammentanut roimasti vaikutteita Mukan kirjoitustyylistä.

En voi uskoa, että Mukka oli vain 19-vuotias, kun hänen esikoiskirjansa julkaistiin. Teksti on kovin kypsää alle parikymppisen kirjoittamaksi. Ja teemoista puhumattakaan: seksuaalinen herääminen, uskonnollinen hurmos ja sen piirissä tapahtuneet hyväksikäytöt. Mukka oli aikaansa edellä tämän kirjansa kanssa. Sen takia hän saikin osakseen kotikuntansa, Pellon, asukkaiden halveksunnan.

Jos saisin suositella ulkomaalaiselle yhtä kirjaa, joka kertoo Suomesta ja suomalaisuudesta, se olisi Maa on syntinen laulu. Jos siis haluaisin totuudenmukaisesti kertoa kotimaastani. Viinankirot, taipumus väkivaltaan, mutta myös rehellisyys, ahkeruus ja tapa elää osana luontoa, sopusoinnussa sen kanssa. Sellainen on suomalainen ihminen ollut ja tulee olemaan.

Ei kommentteja: