sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Halkovaras

Viime joulunajan käytin Tiklin lukemiseen. Tänä jouluna olen ajatellut lukea vain joulukirjallisuutta.

Ehkä (minulla nimittäin on yöpöydällä 1700-luvun goottilaista kauhua, joka odottaa lukemistaan).

Lapsille suunnatut joulukirjat ovat tietysti tuttuja, mutta aikuisille tarkoitettuja jouluaiheisia opuksia en ole aiemmin lukenut Dickensin Joululaulua lukuunottamatta. En ole kokenut tarvetta lähteä etsimään joulumieltä kyynisistä tai yltiötunnekylläisistä aikuisten kirjoista, kun Heinähattu ja Vilttitossu joulun jäljillä, Koiramäen joulu ja Melukylän joulu -kirjoissa sekä Tove Janssonin Kuusi-novellissa saavutetaan täydellisesti se ihana, viaton tunnelma, jonka soisi kuuluvan jouluun aikuisiälläkin.

Ajattelin kuitenkin rohkaistua. Josko ne kaikki joulukirjat aikuiseen makuun eivät olisikaan niin hirveitä kuin olen kuvitellut. Monestihan olen kirjojen suhteen ollut väärässä, on se täällä Nuharuvessakin todettu kymmeniä kertoja. Joten eikun kirjastoon, josta löytyi Liza Marklundin Halkovaras vuodelta 2010. Se on Annika Bengtzon -tarina ja sijoittuu Studio Sexin jälkeiseen aikaan.
Olen lukenut suurimman osan Marklundin Bengtzoneista ja nehän ovat ihan sujuvaa viihdettä. Ei elegantilla tavalla, kuten Agathan Poirotit ja Marplet, mutta ihan ok tapa käyttää aikaansa, jos ei parempiakaan kirjoja ole tarjolla.

Pieni kauhu minulla oli takaraivossa, että jos Marklund on tehnyt tästä jäätävän siirappisen, epä-Bengtzonmaisen nyyhkyrykäisyn. Ennakkoluuloni olivat vääriä, paatoksellisten tunteiden sijaan Halkovaras oli pikemminkin humoristinen eikä onnelliseen loppuun jääty vellomaan, vaan se päättyi tyylikkäästi - kuitenkin joulun sanoman tavoittaen.

Nälkäpelien jälkeen oli aika mukava pystyä samaistumaan päähenkilöön. Annika Bengtzon vaikuttaa paljon todellisemmalta kuin se Collinsin siloteltua nälkää ja kärsimystä kokeva, kapean itseilmaisun omaava hahmo, joka tuntui olevan kirjailijan haaveinen kiiltokuva siitä, millaisia teinien kuuluisi olla.

Halkovaras on alle viidenkymmenen sivun minikirja, joten sen kerkeää mainiosti lukea kinkunsyönnin ja Scrabblen peluun välissä.

Ei kommentteja: