lauantai 19. joulukuuta 2015

Nälkäpeli/Vihan liekit/Matkijanärhi

Suzanne Collins osasi hyödyntää Harry Potterin suosiota, jonka imussa julkaisi teinitytöille suunnatun Nälkäpeli-nimisen trilogiansa v. 2008-2010. Velhoja ja haltioita ei tässä kirjasarjassa esiinny, mutta on teini-ikäinen "valittu", joka on arvokas pelinappula pahiksia vastaan. Voldemort löytyy presidentti Snown hahmossa ja ankeuttajina toimivat pressan hajuruusut, jotka saavat messiaan eli Katniss Everdeenin sekopäiseen mielentilaan. Ja teinilempeä - no, sitähän piisaa. Toisin kuin Pottereissa, tässä se lemmen leiskuminen on kaiken ydin. Myötähäpeällisen liioitellusti.
Pottereiden myötämäessä tuli muitakin teinimessias-tyylisiä kirjasarjoja, kuten Twilightit ja Outolintu-sarja. Olen kyllä katsonut niistäkin tehtyjä elokuvia, mutta Twilightit - ne pari, jotka olen nähnyt - olivat niin surkeita, ettei kirjojen lukeminen kiinnostanut pätkääkään. Outolintu taas vaikutti Nälkäpelin kopiolta.

Miksi  minun ylipäätään pitäisi olla kiinnostunut nuorisolle suunnatuista elokuvista/kirjoista? No, niin, ei miksikään. Mutta toisaalta, miksi minun pitäisi vain lukea jotain David Nichollsin kirjoja. Hyvä kirja/elokuva kestää muunkin kuin kohderyhmänsä tarkastelua. Harry Pottereista pidin aikoinaan, vaikka olin jo vuonna 2000 lukiessani Viisasten kiven ensimmäisen kerran, kirjan yleisön ikähaitarin yläpäässä.

Nälkäpeli-elokuvasarja on ollut tosi epätasainen. Ensimmäinen osa oli vähän hapuilua, toinen osa oli ihan hyvä ja kolmas taas kammottava. Neljäs on näkemättä. Juuri tuon epätasaisuuden takia kiinnostuin kirjojen lukemisesta, halusin tietää, ovatko kirjat hyviä vai huonoja.

 Asennoidun lukemaan viihdehöttöä, sellaista nuorison Matkantekijä-sarjaa. Asenteestani huolimatta, harmistuin aika ajoin lukemastani. Jos nyt mietitään kaikkien fantasiakirjailijoiden isää, J. R. R. Tolkienia, niin mikä teki hänen kirjoistaan niin upeita? Se, miten Tolkien kirjoitti mielikuvituksensa tuotoksista kuin historiallisista tapahtumista. Kaikki oli mietitty tosi tarkkaan, Tolkien oli käyttänyt vuosikausia aikaa luodakseen Keski-Maan asukkaineen ja kielineenkin. Hyvä hyssykkä sentään. Sen sijaan Collins tuntuu tehneen niin, että hän on keksinyt pelin, jossa lapset joutuvat tappamaan toisiaan ja kaikki muu on sitten ollut toisarvoista. Kirjan viimeisessä osassa Collins on laittanut hahmojensa suuhun kysymykset, joiden hän vasta nyt tajuaa pohdituttavan lukijoitaan: miksi Vyöhyke 13 on vuosikymmenet elänyt vastustamatta Capitolia, miksi Katniss on muka niin tärkeä ja vaikuttava jne. Ikään kuin Collins olisi havahtunut juoniaukkoihin ja yrittää paikata niitä epätoivoisesti - ja täysin epäonnistuen. Ja kas, juuri tätä on lukijoiden aliarvioiminen. Kyllä nuoretkin, vaikka hormonihuurujen keskellä elävätkin elämänsä hirveintä aikaa, osaavat kyseenalaistaa tarinan, jota ei ole jaksettu työstää tolkienmaisella - tai edes rowlingmaisella - pieteetillä.

Jos vähän erottelen kirjoja toisistaan, vaikka samaa huttua ne ovatkin, niin Nälkäpeli on ehkä paras. Collins pärjää parhaiten kirjoittamalla lemppari-ideastaan ja Nälkäpelissä kamalaa, Katnissin mukasyvällistä pohdintaa Panem-maailman hirveydestä on eniten alussa, kun myöhemmin keskitytään onneksi Nälkäpelin taistoihin. Pisteitä kuitenkin laskevat säälittävät, lipidottomat ja korostetun siveelliset pariutumisriitit (tietysti parempi niin, ei Matkantekijän paisuvia nännejä vielä kirsikaksi tämänkin kakun päälle!). Tuli vähän sellainen olo kuin olisi lukenut 16-vuotiaan päiväkirjaa. Ainakin Collins osaa puhua nuorisokielellä eli siten, että lukija saa hävetä kirjailijan puolesta. Vihan liekeissä jaaritteluja on Nälkäpeliä enemmän ja Matkijanärhessä ei sitten oikein muuta olekaan kuin seuraavat:
  • Katniss nukkuu
  • Katniss näkee painajaisia
  • Katniss vaipuu tiedottomuuteen
  • Katniss herää tiedottomuudesta, kun joku on hänet taas pelastanut pinteestä
  • Katniss syö
  • Katniss kokee teiniangstia
Matkijanärhi oli ehdottomasti sarjan huonoin kirja. Kliimaksiksi tarkoitetut kohdat olivat sekä typeriä (no, miksi Collins teki Katnissista samanlaisen kuin Harry Potterista: kaverit tekee kaiken ja tyyppi vain töröttää ja antaa muiden kuolla) että epäuskottavia. Coinin teloitus ei tuntunut oikein luontevalle Katnissin oikeudentuntoon nähden, samoin ei se puoltava lausunto Nälkäpelien uusintakierroksesta. MUTTA. Mitäpä sitä enempää analysoimaan päähenkilöä, joka on tehty tosi ohueksi muutenkin.

Ei kommentteja: