keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Intoilija

Panu Rajalan Intoilija kertoo suomalaisen maisemavalokuvauksen - ja polkupyöräilyn - edelläkävijästä I. K. Inhasta.
Kukapa meistä ei tuntisi Inhan ottamia kuvia Mustialan heinäseipäistä, runonlaulajien Karjalasta tai viime vuosisadan alun Helsingistä. Nykyään Inha on siis suuruus, mutta kuten suurille taiteilijoille yleensä käy, heidän työnsä arvo ymmärretään vasta heidän kuolemansa jälkeen. Niin kävi I. K. Inhallekin, vaikka osa aikalaisista hänen neroutensa tajusikin.

Rajala on käyttänyt lähteinään Inhan omia kirjoja, hänestä kirjoitettuja elämäkertoja sekä muita häneen liittyvien ihmisten elämäkertoja. Minäkerronnan väliin Rajala on ottanut sitaatteja, jotka kertovat vastakkaisen puolen näkemyksen Inhan touhuista. Ainakin osa sitaateista on aitoja, esim. Aino Kallaksen. Mutta lähdeluettelon perusteella jäi epäselväksi, ovatko veljien lainaukset keksittyjä (en viitsinyt googlettaa kirjaa, ennen kuin olen kirjoittanut tänne oman näkemykseni). Etenkin Inhan ihastuksen kohteiden näkökulmat toivat  tarvittavan täydentävän lisän ja osoittivat, että nainen se osaa olla julma niin halutessaan. Aino Kallaksella taas tuntui olevan samansuuntainen, inhamainen suhde Herman Stenbergiin, millä osoitettiin molempien sukupuolien kykenevän tunteilla leikittelyyn.

Rajala kirjoittaa soinnukkaasti. Inha vaikuttaa hauskalta velikullalta, joskin alakuloinen pohjavire on alinomaa taustalla vaikuttamassa. Inha oli suuri taiteilija, joka ei kuitenkaan täysin saanut toteutettua kutsumustaan.

Kirja oli muuten perin eheä kokonaisuus, mutta yksi harmittava notkahdus tapahtui, kun Inhan läsnäolo tuntui katkeavan hetkellisesti Vienan Karjalan reissulla. Rajala kertoo niin innokkaasti runonlaulajista, että päähenkilö unohtui. Samalla kirja upposi omituiseen suvantoon ja menetin hetkellisesti mielenkiintoni. Onneksi lyhyen katkoksen jälkeen päästään takaisin Inhan vetämille kärryille ja tämän jälkeen pian koittava tapaaminen juuri naimisiin menneen Sibeliuksen kanssa on kerrassaan mainiota seurattavaa.

Edit// Luin arvioita Intoilijasta vasta postauksen kirjoitettuani, enkä tosiaan muistanut, että se syksyinen kohu johtui siitä, että kirjassa oli peräti 100 sivua Inhan omaa tekstiä. Nyt lukiessani luulin, että kursiivilla kirjoitettujen lainausten suuri määrä oli viime syksynä kuohuttanut (enkä oikein ymmärtänyt, miksi..). Mutta ongelma olikin se, että ei-kursiivilla kirjoitetut matkakertomukset olivatkin hyvin suurelta osin Inhan omasta kynästä. Hämmentävää - ja kyllä, väärin! Rajala oli ottanut Inhan tekstiä omakseen aika härskisti. Korostan kuitenkin, että kirja oli hyvä ja lukemisen arvoinen.

Ei kommentteja: