Kuningas Oidipus

Olen visuaalinen oppija. Muistan yläasteen historian tunneilta opetusfilmit toisesta maailmansodasta. Noista videoista ovat etenkin jääneet mieleen niiden aloitukset, joissa välähteli kuvia hakaristeistä valtioiden päämiesten kuviin. Jos joku kysyy minulta antiikin Kreikan pylväistä, niin voin kertoa, että joonialaiset pylväät esiintyivät lukion historian kirjan sivulla kuvassa, joka oli otettu aurinkoisena ja lähes pilvettömänä päivänä.

Kun mietin, olenko lukenut Sofokleen Kuningas Oidipuksen, mieleeni välähti (jälleen) heti kuva lukion historian kirjasta. Kirjan sivulla oli suorakulmion muotoinen, keltainen infolaatikko, jossa oli kerrottu Oidipuksen tarina. Muuta kuvaa Kuningas Oidipuksesta (kuten kirjan kantta) en saanut mieleeni, joten kävin sen lainaamassa kirjastosta.

  Kuningas Oidipuksen kansaa riivaa ruttoepidemia. Oidipuksen lanko Kreon tuo jumalalta viestin, että paha loppuu, kunhan edellisen kuninkaan Laioksen murha on kostettu. Tästä alkaa jännitysnäytelmä, joka pesee kaikki nykyaikana kirjoitetut dekkarit. Oidipus on luullut olleensa adoptiovanhempiensa biologinen lapsi, mutta kutsuttuaan luokseen näkijöitä ja lopulta paimenen, joka hänet vauvana pelasti, karu totuus paljastuu. Ennustus, joka hänestä annettiin, on käynyt sittenkin toteen. Hän surmasi vihanpuuskassa isänsä, jonka oikeaa henkilöllisyyttä ei tiennyt. Ja meni naimisiin äitinsä kanssa, koska luuli hänen oikean äitinsä olevan Korinthissa.

Totuuden tultua ilmi, Iokaste hirtti itsensä ja Oidipus pisti silmänsä sokeiksi vaimo-äitinsä vaateneuloilla. "Toden totta, aiemmin oli onnea ollut onni. Sen tilalla oli tänään vain sekasorto, kuolema ja häpeä." Kuvaili palvelija sen, miten nopeasti ihmisen onni voi kääntyä.

Kreon päästi Oidipuksen tämän pyynnöstä lähtemään maasta, mutta "mikään elämässä saamasi ei sinulle jäänyt".

Viimeinen vuorosana on kuorolla, jonka viisaat sanat olkoot muistutuksena:

Ei kannata kadehtia kenenkään onnea, koska elämä voi tuoda yhtäkkiä kärsimyksiä ihan jokaisen tielle.

Anna Kareninan jälkeen olen vältellyt kirjojen esipuheita, mutta koska Oidipuksen tarina oli tuttu ja esipuheen oli kirjoittanut suomentaja, idolini Veijo Meri, selasin johdannon läpi.

Meri kirjoitti:

"Me elämme samaa kulttuurin vaihetta kuin Oidipus ja Sofokles. Jos ajattelemme islantilaisia saagoja, Raamattua ja Shakespearea, niiden normit ovat paljon arkaaisempia ja primitiivisempiä ja meille monesti täysin vieraita ja käsittämättömiä. Ne näyttävät olevan tuhansia vuosia vanhempia kuin Sofokleen. Hänen näytelmässään jumalat eivät ole kauppiaita ja heimopäälliköitä, jotka voi ostaa ja lahjoa."

Tähän lisäisin vielä sen, miten armollinen Oidipuksen tarina oli. Kreon olisi voinut tappaa hänet ja hänen lapsensa, mutta sen sijaan antoi Oidipuksen lähteä ilman rangaistusta. Jos olisi tosiaan oltu vaikkapa Poltetun Njalin saagassa, niin Kreon olisi luultavasti järjestänyt verisen koston. Kuolihan hänen siskonsa Oidipuksen takia.