Kuningas Lear

William Shakespeare kirjoitti Kuningas Learin (löytyy täältä) vuonna 1605. Tyyliltään Lear on tragedia eli kuolo korjaa kovalla kädellä näytelmän hahmoja eikä loppua voi pitää onnellisena, vaikka hyvikset perivätkin maan.

Kuningas Lear päättää jakaa valtakuntansa kolmen tyttärensä kesken.

(Kun pois nyt luovutamme hallituksen,
Maan-omistuksemme ja valtatoimet) —
Sanokaa, ken teist' enin meitä lempii?

Kuningas kyselee. Vanhemmat tyttäret Goneril ja Regan isänsä käskystä kehuvat tämän olevan paras isä maan päällä, mutta nuorin Cordelia-tytär ei lähde mielistelyyn mukaan. Lear suuttuu tästä ja kieltää Cordelialta myötäjäiset. Kentin kreivi puuttuu Learin touhuihin, minkä vuoksi Lear suuttuu kreiville ja tuomitsee hänet maanpakoon. Myötäjäisten puutteessa Cordelia ei kelpaa kosimaan tulleelle Burgundin prinssille, Cordelia tästä närkästyy (eikä ihme, omanarvontuntoa kehiin!):

Kosk' on vaan rikkauksihin hän rakas.
En vaimoks mene hälle.

Mutta Ranskan kuninkaalle rahalla ei ole väliä:

  Oi, Cordelia,
Ihanin impi, köyhän' olet rikkain

Vanhemmat siskot ovat aina olleet kateellisia Cordelialle, ja alkavat juonitella nyt yhdessä pitääkseen asemansa:

 Jäähyväismenot Ranskan kuninkaan ja hänen välillänsä eivät vielä ole lopussa. Sisko hyvä, pitäkäämme yhtä me. Jos isämme tuollaisella luonteella säilyttää arvonsa, niin on tämä viimeinen vallan luovutus meille vaan pahennukseksi.

Lear on Gonerilin luona, jonne hän saa vieraakseen naamioituneen Kentin kreivin, josta tulee kuninkaan apuri. Goneril ei oikein piittaa Learin ratsumiehistä, jotka sottaavat paikkoja ja käskee isäänsä irtisanomaan väkeään. Tästä kuningas suuttuu ja lähtee linnasta. 

Tragediasta huolimatta näytelmässä on huumorin pilkahduksia:

NARRI. Jos sinä, setä, olisit minun narrini, niin saisit selkääsi siitä, että olet ennen aikojasi tullut vanhaksi.

LEAR.
Kuinka niin?

NARRI.
Sinun ei olisi pitänyt vanhentua, ennenkuin olit viisastunut.

Learin jälkeläisten lisäksi olennaisena kuviona näytelmään kuuluvat Glosterin linnan juonittelut, jossa äpäräpoika Edmund suunnittelee kaappaavansa vallan lailliselta perijältä Edgarilta. Hän kääntää isänsä Edgaria vastaan ja tämä joutuu pakenemaan kotoaan.

Näytelmä huipentuu siihen, että sisarukset sotivat toisiaan vastaan: Cordelian Ranska hyökkää Englantiin, jossa sitä vastassa on Gonerilin, Reganin ja Edmundin joukot, jotka voittavat Ranskan. Edgar taistelee petollisen Edmundin kanssa. Edmund häviää taiston. Samaan aikaan, kun veljekset selvittelevät välejään, tulee tieto, että Goneril ja Regan ovat kuolleet. Goneril on tappanut itsensä ja myrkyttänyt siskonsa. Syy on kolmiodraamassa, jonka keskiössä on Edmund:

Ma kihloiss' olin kumpaisenkin kanssa,
Nyt kaikki kolme naittaa kuolo.

Goneril oli ennen kuolemaansa käskenyt tapattaa vangitun Cordelian ja pelastusjoukot saapuvat tyrmään liian myöhään. Edmund kuolee vammoihinsa ja Lear suruun, jota kokee Cordelian kuolemasta.

Vallan saavat Englannissa Learin suvun sammuttua Kent ja Edgar. 

Mitä tästä kaikesta voimme päätellä?

Ihminen on vallan- ja muiden himojensa vietävänä, kuten Learin vanhimpien tyttärien kohtalot kertovat. Learin omahyväisyys esti häntä näkemästä Cordelian vilpittömyyttä ja antamasta sille arvoa kuin vasta liian myöhään. Cordelia onkin tarinan ainoa viaton uhri, joka kuoli, jotta Lear saisi rangaistuksensa. Kunniallisuus, uskollisuus ja rehellisyys ovat hyveitä, joita vaalivat Kent ja Edgar saavat lopussa palkkionsa. 

Näin Shakespeare heristelee meille sormeaan 400 vuoden takaa. Elämänviisauksien lisäksi Kuningas Lear oli tietysti tosi tylyä juonittelua. Mietin, että mikä perhana homo sapiens -lajissa on vikana, kun 1600-luvulla tehtiin tällaisia näytelmiä ja 2010-luvulla suosiossa on sellainen tv-ohjelma kuin Salkkarit?