Sain juuri ensimmäisen osan luettua ja toinenkin on haettu jo kirjastosta. Laitanpa nyt mietteet ylös tästä ensimmäisestä puoliskosta.
Diana Gabaldonin kirjat eivät ole mitään kaunokirjallisuutta, josta saisi sielullista ravintoa. Vaan lähinnä pikaruokaa ja viihdettä, joskin siinäkin välillä epäonnistuen, koska välillä viihtyminen on koetuksella ja koen lähinnä tylsistymistä.
Onneksi Gabaldon on luopunut seksiaktien kuvailusta, ainakin yksityiskohtaisesti (välillä toki jotain kostumisjuttuja, mutta ei enää sivutolkulla). Tämä on parantanut sisältöä. Mieluummin sitä lukee vaikka 1700- lukulaisesta ruuan säilymisestä. Tässä kirjassa ei muuten ollut sitä ongelmaa, jota jossain aiemmassa. Että kirja ei vaikuta sijoittuvan historiaan. Tässä 1700-lukua tuodaan kyllä ihan onnistuen todeksi.
Eihän Gabaldon ensimmäisessä osassa pääse itse asiaan. Tässä ei siis tapahdu juuri mitään. Yksi sivuhenkilö kuolee karhun kynsissä ja lopussa on koskettava synnytyskohtaus, mutta mitään isoa juonta ei vielä esitellä. Brianna ja Roger lapsineen ovat taas aikamatkanneet 1700-luvulle ja heidän kotiutumisessaan menee alun pari sataa sivua. En muistanut laisinkaan edelliskirjan William-kuviota, siis sitä, miten hänelle paljastui hänen oikea isänsä Jamie, mutta tätäkin kerrataan oikein olan takaa, joten ei hätää!
Kirjassa kerrotaan Clairen ja Jamien arjesta. Pikku arjen askareiden kuvausta huussin valmistamisesta kolmen eri seurakunnan jumalanpalveluselämän kuvauksiin. Vaikka kuinka teologi nyt olenkin, niin nämä seurakuntien kokoontumiset olivat aika puisevia. Kirkkohistoriaa voi kertoa kiinnostavamminkin.
Seuraavassa osassa odotettavissa Yhdysvaltain vapaussodan kuvausta ja Briannan ja Williamin sisarussuhteen syvenemistä. Ja palaavatko Brianna ja Roger vielä 1980-luvulle, koska Briannan sydänsairautta ei voi hoitaa 1790-luvulla. Sitäpä odotellessa. Sitä ennen Yli-Juonikasta, aivan erilaista kirjallisuutta kuin tämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti