perjantai 5. tammikuuta 2024

Pettymyksen anatomia

 Kuuntelin yhdistetyn entisen päävalmentaja Petter Kukkosen Pettymyksen anatomia ja se oli kaukana parhaasta urheilukirjasta, jonka olen ikinä lukenut eli Hotakaisen Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjasta.

Kukkonen liikkuu kirjassaan nykyhetkestä (Pekingin olympialaiset vuonna 2022) takautumiin, jotka ulottuvat siihen, kun hän ensimmäistä kertaa oli yhdistetyn päävalmentajana Virossa. Suomessa hän oli tuossa pestissä 10 vuotta. Siihen mahtui paljon rahaongelmia (majoitusta kerjättiin välillä esimerkiksi Heikki Kovalaiselta) ja paljon pettymyksiä mäessä ja ladulla.

Kukkonen kertoo myös yksityiselämästään, erityisen tarkasti isänsä menettämisestä. Tämä osio olisi pitänyt jättää kokonaan pois. Pääasia kirjassa oli urheilu eikä Kukkosen yksityiselämä ollut siihen kiinnostava lisä.

Myös urheiluasioista kertoessaan Kukkonen oli liian yksityiskohtainen ja hänen käyttämänsä huumori ei toiminut luettuna. Kirjasta olisi saanut helposti karsittua sivuja ja se olisi parantanut kokonaisuutta.

Kirjan paras kohta oli kuvaus siitä, miten Ilkka Herola voitti mm-hopeaa. Jännitys ja ilo välittyi.

Ei kommentteja: