sunnuntai 20. huhtikuuta 2008

Risto Isomäki, "Herääminen" ja Emile Zola, "Nana"

Huh, pitkästä aikaa rupituhnaa luettujen kirjoen ääreltä!

Talvella tuli luetuksi pikkukirjat Picassosta ja Van Goghista, ei niistä sen enempää. Tuskin kukaan haluaa muistaa sitäkään, että yöpöydälläni lojui parin kuukauden ajan hevoskirja, jota tajuilin ehkä n. 50 sivun verran. Mutta kahdesta viimeksilukemastani kirjasta mainitsen muutamalla virkkeellä:

Isomäki, "Herääminen":

Wikipedia sanoo kirjailijasta: "...Risto Isomäki on suomalainen tieteis- ja tietokirjailija. Hänen romaaneissaan toistuvat ekologiset ja maailmanlopun teemat... "Herääminen" (2000) on dystopiakuvaus kasvihuoneilmiöstä..."

Wiki:
"Dystopia (muinaiskreikaksi δυσ- + τόπος; myös: kakotopia, antiutopia) on tulevaisuuden epätoivottava yhteiskunta. Termi on tarkoitettu utopian vastakohdaksi, ja sillä viitataan usein kuvitteelliseen lähitulevaisuuden yhteiskuntaan, jonka odotetaan syntyvän vallitsevien yhteiskunnallisten kehityssuuntien kiihtyessä huippuunsa. Tuloksena on ihmisarvoa loukkaava sortoyhteiskunta tai nykyisin myös ekologisen katastrofin kokenut maailma."

Olin justasa alottanu Emile Zolan "Nana" -kirjan lukemisen, kun Seppo suositteli Isomäen teosta luettavaksi. Ja sekös imas! Luin sen parissa kolmessa päivässä. Helppolukuinen, kiinnostava asia, jonka kehittyminen kohti lopullista "ratkaisua" piti mitä pikimmin selvittää. Zolan tyyli lähestyä aihettaan ja vakuuttaa nykylukija on jotakuinkin epätoivoista räpellystä, tervan- tai myrkynjuottamista...

Isomäki antaa ymmärtää, että kaiken aikaa ihmiskunnan kehittyessä keskuudessamme on elänyt korkeampi sivilisaatio, joka on suojellut maapalloa avaruudesta uhkaavilta vaaroilta, komeetoilta, asteroideilta, meteoriitelita, liialliselta säteilyltä ja mitä kaikkia niitä onkaan... Ja nyt, kasvihuoneistoilmiön kiihtyessä tuo "korkeampi voima" on jälleen suojelemassa tellustamme.

Kirjan henkilöt elävät toteutuneen kasvihuoneilmiön maailmassa. Kuumuus, kuivuus, autioituminen, veden puute, saastuminen, ilmaston lämpeneminen ja kylmeneminen ovat arkitodellisuutta. Mielestäni Isomäen tarinan henkilöhahmot jäävät ohuiksi. Niin, että kirjan jättämä fiilis on kutatuinkin naiivi.

Kirjassa on myös vähän samaa meininkiä kuin yorkshireläisessä "Sydämen asia" -sarjassa: tapahtuu erinäisiä rikoksia ja ihmistenvälisiä ristiriitatilanteita. Jostain kumman syystä kaikki asiat ikäänkuin sattuvat tavalla tai toisella koskettamaan just sarjan päähenkilöitä niin että tulevissa välienselvittelyissä jokaisella on tärkeä rooli. Oli sitten kyse nuorten huumekokeiluista, eläkemummon hämäräperäisestä kuolemasta, antiikkiesineiden katoamisesta ja ilmestymisestä naapurikaupungin antiikkihuutokauppaan, kansainvälisestä salakuljetuksesta tai rahanväärennyksestä.

Niinvainen, ruotsalaisen Hemmetin Mankelin ystad-keskeisyys on tästä ilmiöstä äärihomoesimerkki... niin stupidia että etoo, vai häh?

Emile Zola, "Nana"

Jonnekin 1800-luvun lopulle sijoittuvassa pariisilaisen huoraamo- ja parittelutapojen kuvauksessa Zola käy seikkaperäisesti läpi yhtä ihmiskunnan vanhinta teemaa. Kuka saa, Keneltä, Milloin ja Miten usein. Ja Millä hinnalla.

Teatteripiireissä läpilyönnin tekevä Nana kuvataan fyysillisiltä ominaisuuksiltaan eittämättömän lahjakkaaksi ei näyttelijänä vaan alastoman vartalonsa käyttelijänä. Nanalla on parhaimmillaan "kierroksessa" useita miehiä, jotka ovat oma-aloitteisesti valmiita uhraamaan viimeisetkin säästönsä naisen suosion saavuttaakseen. Nainen jättää jälkeensä tuhoa, ruumiita ja raunioita.

Kuten jo vihjasin, Zolan kerronta ei oikein ime. Henkilöitä on paljon, eikä niistä pirukaan kertalukemalla selvyyttä ota. Minulla on käsitys, että Zola oli omistautunut ranskalaisen seurapiirielämän kuuvaamiselle. Että pitäis vissiin lukea kaikki sen teokset, että vois olla aidosti kiinnostunu "Nana"-kirjan sivuille vyörytetyistä tyypeistä.

Mutta se, miten lopulta koko Pariisi kreiveineen ja markiiseineen on polvillaan alastoman Nanan äärellä, on paikoitellen riemukkaan sykähdyttävästi kuvattu. Viimekuukausina Suomessa mainetta saaneet prinsessaruususet ja johannatukiaset ovat pikkulikkoja Nanan rinnalla. Parhaimmillaan Nana on kuin tuotantolaitos, joka nielee kiihtyvää tahtia miehiä ja omaisuuksia - rahaa, kiinteistöjä, maatiloja, linnoja etc. Hännystelijät ja "hoviväki" rikastuvat, naisella itsellään ei ole koskaan käteistä rahaa - tarpeeksi.

Jotenkin minusta tuntuu, että luku-urakkana Zolan kirja vastaa artopaasilinnan kaltaisen kirjailijan koko tuotanto. Tätä nyt ei pidä ymmärtää siten, että väheksyisin Paasilinnaa. Monet makoisat naurut olen hänen ideoistaan saanut. Tarkoitin vain sanoa, että paasilinnalainen teksti on nopeaa... siis no, sanotaan sitten: kertakäyttötavaraa, metrimakkaraa. Vähän samaa mitä halpahallit ja lidlit oikeiden kauppojen rinnalla. Ei liene pois suljettua sekään, että Zola on vasiten päättänyt kiusata lukijaansa tuskastuttavan pitkävetisellä, viivyttelevällä jaarittelullaan aikansa ilmiötä lukijoille välittääkseen. Hatara muistikuva tulostaa kuitenkin: Ei pärjää Joycen Odysseukselle!

Sen verran Emile Zola onnistui aikalaisiaan härnäämään, että 1900-luvun alussa miehen asunnon savupiippu tukittiin ja kirjailija menehtyi häkämyrkytykseen (tiesi arvella wikidia).

Ei kommentteja: