maanantai 9. toukokuuta 2011

Kvanttivaras

Hannu Rajaniemen kehuttu ja puhuttu "Kvanttivaras" on hyvää sci-fiä, se todettakoon heti aluksi. Se on kertomus Jean le Flambeurista, mestarivarkaasta, jonka alaan kuuluvat niin pienet omaisuusrikokset kuin kokonaisten maailmojen anastaminen. Marsin Oubliette-planeetalla le Flambeur joutuu etsimään jotain kauan sitten varastamaansa maksaakseen velkansa Mieli-nimiselle olennolle.

Mieli on pelastanut le Flambeurin dilemmavankilan Vangin ongelma-peliteoriaa käyttävästä vankilasovelluksesta. Rinnakkain kertomuksen kanssa kulkevat oubliettelaisen etsivän Isidore Beautreletin suorittamat tutkimukset. Huikeat juonenkäänteet heittävät Isidoren, Mielen ja le Flambeurin keskellä sisäpoliittisia ja henkilökohtaisia ristiriitoja. Niiden melskeessä henkilöiden roolit vaihtuvat useaan otteeseen. Aivan identiteettejä myöten.

Siinä missä Ursula le Guinin antropologinen feministisci-fi ei hekumoi tarkkaan hiotuilla teknisillä innovaatioilla, tykittää Rajaniemi hengästyttävällä tahdilla erilaisia uusiosanoja lukijan hämmästeltäväksi. Monet niistä ovat oivallisia kulttuurisia referenssejä, kuten gogoleiksi kutsut sielulliset koneet. Omaperäinen soveltaminen huvittaa aluksi. Hymy hyytyy, kun kertomuksen tapahtumista koettaa päästä kärryille. Pikkutarkka teknologiakuvaus hämärtää paikoin pahastikin sen, mitä tarinassa oikein tapahtuu. Sanastoa jää kaipaamaan.

Rasittavaa tarinassa on myös sen fallosentrisyys. Ihmisten seksuaalisuus on kylmää ja laskelmoivaa. Erektiot ja häpykukkulat eivät oikein istu tarinaan muutenkaan. Kirjaan teemaan toki sopii vastaava kylmä, peliteoreettinen rationaalisuus, mutta miessubjektius todella etoo. Mestarivarkaiden maailma on tunteeton ja testosteronilla täytetty.

Ei ole Ursulan voittanutta. Rajaniemi toki kirjoittaa lennokkaasti, silloin kun tarinan tapahtumista saa selvää. Sen sijaan maskuliininen matematiikka ällöttää. Kyllä sci-fissä saa olla tunteita. Myös kovassa sellaisessa.

Ei kommentteja: