keskiviikko 24. elokuuta 2011

Forsytein taru

Muutama vuosi sitten katsoin uusintana John Galsworthyn romaaniin pohjautuvan Forsytein taru-minisarjan, joka kertoi erään englantilaisen, yläluokkaisen suvun tarinan. Sarja oli valmistunut vuonna 2002 ja oli tullut televisiosta jo 2000-luvun alussa. Itse löysin siis vasta uusintakierroksella, 2000-luvun lopulla, tämän hienon sarjan.

Ylempänä näkyvä kuva kertoo puhelinkeskustelusta, jonka eilen kävin veljeni kanssa. Olin viime metreillä Forsyten tarun luvussa ja intoa täynnä hienosta lukukokemuksesta. Kerroin veljelleni, miten kirja on yhtä hyvä kuin siitä tehty tv-sarjakin. Jostain syystä Palen mielestä tv-sarja oli tylsä! En voi käsittää. Puhutaan kuitenkin tyypistä, jonka kanssa olen katsonut kuusi tuntia putkeen vuonna -95 valmistunutta Ylpeyttä ja ennakkoluuloa! Hän on siis joskus ollut pukudraamojen ystävä. Mistä moinen takinkääntö?!

Forsytein tarussa Galsworthy ottaa kantaa rikkaiden itsekeskeiseen ja rahakeskeiseen elämään, jossa ihminen mitataan sillä, miten paljon hän omistaa. Kaiken voi ostaa rahalla, ihmissuhteetkin. Mutta rakkaus - se on näille ihmisille vierasta. Forsyten suvulla on toisensa, suku on tärkeä, koska kasautuneesta omaisuudesta ei ole hyötyä, ellei sitä saa annettua nuoremmille polville. Suvun nimen ja omaisuuden periytyminen takaa sen, että elämä jatkuu ikuisesti.

Yksi keskeisistä henkilöistä on Soames Forsyte, joka pakottaa köyhän ja kauniin Irenen naimisiin kanssaan. Irene rakastuu Soamesin serkun sulhaseen, joka menettää henkensä, minkä jälkeen Irene pakenee Soamesin luota. Viktoriaanisen ajan Englannissa ei yläluokan mielestä ollut mitään kamalampaa kuin maineen menetys. Avioeroista uutisoitiin likaisia yksityiskohtia myöten lehdissä, joten niitä yritettiin vältellä viimeiseen asti. Niinpä Soameskaan ei ottanut Irenestä avioeroa, vaan he olivat naimisissa vielä vuosikausia sen jälkeen, kun Irene oli karannut Soamesin luota.

Soamesin tarinan rinnalla kerrotaan hänen serkustaan, Jolyon Forsytesta, joka jätti vaimonsa ja perusti perheen entisen lastenhoitajansa kanssa. Jolyon kritisoi Forsyte-klaanin kylmää ja sisällötöntä elämää. Hänen ja Soamesin kohtalot liittyvät yhteen hyvin traagisesti, mikä tarkoittaa kahden päinvastaisen arvomaailman törmäystä - etenkin kirjan viimeisessä osassa, jossa kuvioihin astuvat Soamesin ja Jolyonin jälkeläiset.

Tänä kesänä olen lukenut enemmän kuin vuosikausiin. Ja enemmän klassikoita kuin ikinä! Yhä edelleen olen sitä mieltä, että maailman parhaat kirjat on kirjoitettu ennen 1950-lukua.

Sota ja rauha, Kurjat ja nyt tämä Forsytein taru ovat kaikki käsitelleet ihmisen vanhenemista, tekojen merkitystä ja sitä, mitä lopulta jää, kun ihmisen elämä päättyy. Olen oppinut jotain, ollut kiitollinen paljosta ja surrut kirjan hahmojen puolesta. Lukeminen on suuri lahja. Tänä kesänä moni kirja on muuttanut maailmaani.

Forsytein taru päättyy siihen, kun Soames on vanha ja yksinäinen. Suunnaton omaisuus ja perillinen eivät lopulta tuoneet hänelle sitä, mitä hän koko elämänsä tavoitteli - onnea. Näin kuului tämän erinomaisen sukusaagan viimeinen lause: Hän saisi toivoa ja toivoa, eikä koskaan saavuttaisi sitä - maailman kauneutta ja rakkautta!

Ei kommentteja: