perjantai 5. elokuuta 2011

Kärpästen herra

William Goldingin Kärpästen herra on ahdistava ja pelottavan todellisentuntuinen lukukokemus.

Eletään toisen maailmansodan loppua (kirjassa mainitaan Japaniin pudotetut ydinpommit). 6-12 (?)-vuotiaita englantilaisia koulupoikia kuljettanut lentokone tippuu alas Tyynen meren yllä ja pojat haaksirikkoutuvat autiolle paratiisisaarelle. Aluksi pojat riemuitsevat, ettei yhtään aikuista jäänyt henkiin. He pitävät haaksirikkoa seikkailuna. Kuitenkin jo alussa poikien ylle lankeaa synkkä varjo, kun pienimmät pojat väittävät nähneensä saaren metsässä pedon, käärmemäisen olion. Aluksi isommat pojat kieltävät pedon olemassaolon. Yksi heistä, Simon, ymmärtää, että peto tarkoittaa ihmistä. Heidän pitäisi pelätä toisiaan. Mutta kukaan ei kuuntele Simonia.

Vähitellen pojat jakaantuvat kahteen eri ryhmään, joista toinen käyttää väkivaltaa ja päätyy lopulta tappamaan toisen, pieneksi käyneen ryhmän jäseniä. Pojat alentuvat villi-ihmisten tasolle. Kodin ja koulun auktoriteetit ja rangaistusmenetelmät eivät ole pitämässä heitä kurissa. Kirjan henkilöissä on koulukiusaajia ja uhreja. Koulukiusaajista tulee tappajia, uhreja ei auta kukaan. Empatian puute tai rohkeus olla näyttämättä empatiaan kykenemistä, ajavat lapset mielettömiin tekoihin. Ihminen on ihmiselle susi.

En halua uskoa, että ihminen on pohjimmiltaan paha, kuten Golding osoittaa. Mistä tosin tiedän, millainen itse olisin, ellen olisi kasvanut "sivistys"valtiossa. Kärpästen herrassa autiolle saarelle pelastautuivat pikkupojat, joiden moraali oli vielä kehittymätön. He olivat mieleltään pyynti-keräilykulttuurin aikaisen ihmisen tasolla.

Mutta sivistyneessä maailmassa tapahtuu koko ajan väkivaltaisuuksia ja murhia. Ihmisissä on petoja. Ja petojen uhreja.

4 kommenttia:

Pellervo kirjoitti...

Nyt puhun todella vanhoista mielikuvista (luin tämän kirjan vuonna 1998); mielikuvaksi mulle on jäänyt, että vahvasti Golding tuo mukaan myös näkökulmaa, kuinka osa vajoaa tuon taikauskon valtaan ja toiset taas sitä ruokkivat omia tarkoitusperiä ajaakseen. Ts. kärpästen herra on paitsi kuvaus "viattomien" ihmistainten raaistumisesta, mutta myös vallan aiheuttamasta korruptoitumisesta.

Väkevä teos yhtäkaikki.

myy kirjoitti...

Totta puhut (hmm.. olen näköjään käynyt tänään netissä ahkerasti - samoin sinä - kun olemme pystyneet jo useammassa blogissa kommunikoimaan toisillemme 1-2 tunnin välein:D).

Osa tosiaan uskoo pedon olemassaoloon, kun taas metsästäjien johtaja, Jack, nimenomaan tuntuu enemminkin käyttävän hyväkseen muiden kauhua ja saa näin värvättyä ihmisiä puolelleen.

Kyllä, ahdistus jäi. Aloitin äsken Nabokovin Lolitaa, eikä se hitto vie vähennä tätä ahdistusta!!

Anonyymi kirjoitti...

Luin kirjan "koulutehtävänä" lukiossa. Mieleen jäi silmälasien särkyminen ja se ilkeily (= kiusaaminen), johon lopulta ajaudutaan. Vastenmielinen lukukokemus.

No, sota-aikaan kaikki tappoivat kaikkia ja kun vielä ydinpommmitkin otettiin käyttöön, ei ihme, että sellainen ruokki "kauno"-kirjallisuuteen pessimismiä.

Tollasen umpijumittuneen alakulon kääntäisi ratkiriemukkaampaan suuntaan kun saarelle haaksirikkoutuisi karavelle lastinaan täpötäysiä pirtukanistereita, muutama teuvohakkarainen sekä heille tapeltavaksi ja työstettäviksi pari haarakonttorin työntekijää punaisten lyhtyjen sivukujilta.,.

ai niin, mutta eikös Arto Paasilinna ole tän idean jo suht perusteellisesti tyhjentäny...


jmible il donkey, maailmojen valo ja aivot

mymmel kirjoitti...

Jimi... En usko, että Teukka olisi auttanut asiaa..

En osaa Arto Paasilinnasta sanoa mitään, kun en voi sietää koko tyyppiä. Kuitenkin otaksun, että Paasilinna oli liikkeellä vasta Goldingin jälkeen (kärpästen herra julkaistu -54).