Ian McEwan.
Olen antanut varoittaa itseäni tämän kirjailijan tuotannosta.
Sekös rupes kiinnostamaan! Torakasta kuulin mainintoja radioitse jo hyvän aikaa sitten. Ennen kirjaston koronasulkua repullinen mäkewania karanteenieväiks!
Alku ei hyvää luvannut: ensimmäisenä päivänä sain luetuksi sivun. Mutta sitten alkoi sujua.
Keski-ikäisen neurokirurgin valveillaolovuorokausi, vapaapäivä, valotetaan perusteellisesti ja varsin kiinnostavalla otteella. Jos minulta ennakkoon kysyttäisiin, millaisiin hengentuotteisiin en mieluusti kajoa, niin sairaalajutut tulisivat varmaan heti oikeussalidraaman jälkeen. Vaan eipä tuo tässä yhteydessä pahemmin haitannu.. Leikkaussalikuvaukset on kerrottu syvällistä perehtyneisyyttä kielivällä tarkkuudella. Samoin squash-ottelu. Uskallan sanoa näin, koska en tunne kumpaakaan "lajia". Kirurgin suhde dementoituneeseen äitiin varsin todenmukainen, havainnot oikeita ja koskettavia... hmm... ja tuohon lohduttomaan sairauteen liittyvät ajatukset jotakuinkin tutun tuntuisia.
Kun kaikkeen edelliseen liitetään vielä päivän päätteeksi perhetapaaminen, johon saapuu lasten ja määrätietoisesti alkoholisoituvan appiukon lisäksi satunnainen katukirurgian erityisosaaja gorilloineen, on lopputuloksena komea kudelma hyvin toimeentulevan lontoolaispariskunnan keski-iän kriisipäivästä. Vallankin kun kaiken taustalla, ikään kuin loimilankana, on maan sotajoukkojen lähettäminen Irakiin, Saddam Husseinia kukistamaan - ja sitä vastustava liikenteen pysäyttävä jättimielenosoitus.
Psst, hetken jo ennätin kiemurrella inhosta: ei juma ja stna! Onko tää joku Haneken funnygamesin toisinto? onneks sentään ei...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti