Lisbeth Salander.
Tää oli ihan måste, siis dekkari, joka vie mennessään. Joka voittaa koronauutisoinnit.
Sitä miettii, mikä se eu -alkuinen sana, mihin kirjan keskeinen teema, svedujen 1900 -luvun trauma liittyy... siis rodunjalostus, pakkosteriloinnit ja -lobotomiat ym. Ei se ole euforia, eikä eufenismi... mutta lötytyyhän se sieltä historian kiemuroista kun aikansa googlaa: eugeniikka. Miten sen muistais...
no nyt tiputetaan nuoremmat sukupolvet kärryiltä: hannukarpo! Ööö... tuota... viittaan juicen liikennelauluun "...muista aina, liikenteessä, Hannu Karpo ompi eessä..." biisi on alunperin valistuslaulu ja lähtöisin Molli-Jorin, eli George Malmstenin kynästä. Hänen veljensä oli Eugen, mainio musiikkimies hänkin. Että sitä kautta vastaisuudessa muistan sen eugeniikan. siis hannukarpo eugen iikka: Suuri ruotsalainen kansantrauma, jota kollektiivisesti yhä häpeävät. Ehkä kuitenkin nyt jylläävä korona pyyhäsee sveanmaalta eugeniikkakammot vege.
Kirjan tarina on mainio ja etenee kuin roskaruoka-annos, rasvaa suolaa sokeria sopivassa suhteessa, niin että palasen haukattuaan himoitsee jo seuraavaa... huipentuu loppua kohti ja jättää lopulta äitelän äglön olon... ja lopputulemana laiska pieru ja löysä paska?
Heee... eee... pitäiskö ottaa hetki rauhallisemmin... mites se Härkäniemen piipunvalinta menikään siellä alastalon salissa...
Ei ei. Ei kerrassaan ei! Ei dekkarissa ole varaa livetä syntyjä syviä vatvovaan pohdiskeluun. Vallankaan sen siunaaman hetkellä kun tikaria ollaan työntämässä solisluun sivuitse päähenkilön sydämeen gps:n skannatatessa todennäköistä rikospaikkaa ja langattomien viestien sinkoillessa edestakaisin...
Dekkarielämystä janoavalle lukijalle on syytä kertoa ainoastaan ja vain oleellisin, siis se, mitä tapahtuu. Kyllä sitten ajallaan mainitaan yhtä sun toista tärkeää kuten se, kenen kanssa kalleblonkvist pääsi panolle jos nyt niin onnellisesti sattu käymään.
Lisbeth Salanderin kaksossisarta ei vielä vedetty tähän kirjaan. Että siinä lukijoille luvassa "härkäniemen piippua" kerrakseen. Veikkaisin, että tekstiä tulee vielä satoja sivua, kirja jos toinenkin... ja niissä käsitellään lisää jo tässä kirjassa avattuja teemoja kuten fatwa ja ääri-islamismi, sekä epärehelliset juonittelevat viranhaltijat. Tietysti sekaan ympätään pari paranoidia skitsoa ja psykopaattia ja tietenkin - sokerina juomassa tai juustona pitsassa - lähes voittamaton vastustaja, jonka ainoastaan supersankari L.S. pystyy hoitelemaan. Tähtireportteri Blonkvistin avustuksella tietenkin.
Vähän ihmettelen kirjassa huokuvaa ruotsalaista oikeudenmukaisuutta. Itse tarinassa käy niin kuin pitää, paha saa palkkansa. Mutta kirjan kustannuskuvioissa on eri meininki. Mulle on jääny käsitys että ennenaikaisesti edesmenneen Millenium-trilogian kirjoittajan, Stieg Larssonin, leskelle ei perinnönjaossa oikeudenmukaisuutta riittänyt, eikä kirjailija Lagergratzkaan häntä kiittele. Sen sijaan perintöoikeudet leskeltä vieneet Larssonin veljet ja isä kiitellään... onko niin, että lisbeth salanderin pitäis käydä näyttämässä Larssonin huushollissa kaapin paikkaa että oikeus toteutuisi? Korjatkaa jos olen harhoineni väärässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti