Joku järkiänkyrä taatusti pitäisi minua täysidioottina, jos hoksaisi tän blogin perusteella miten asioiden tila kohdallani lepää: "Eisaatana! Se on ruvennu lukeen kirjaston hyllyjä... alottanu ian mcewanista... vähän nyt tolkkua tohon touhuun, pliis!"
Noniinn no. ASIAAN.
Tämä tarina on kuin pitkittynyt painajainen. Nobel-palkittu tiedemies ajautuu irtosuhteiden ja viskin siivittämänä avioliitosta toiseen havahtuen kiusallisiin tunnelmiin vsta kun viimeisin vaimo ryhtyy miehensä tavoin harrastamaan irtosuhteita. Painajaismaiset tilanteet seuraavat toisiaan. Menneisyys on kuin vaha homeinen juusto joka tuon tuostakin pulpahtelee pintaan pilaten kammolöyhkällään hyvät suunnitelmat.
Maailma pitäisi pelastaa ilmastokatastrofilta. Hetkittäin kaikki näyttääkin hyvältä, bisnekset etenee ja vihdoin koittaa hetki, jolloin on aika käynnistää yksi ihmiskunnan historian merkittävimmistä innovaatioista. Lukijan painajainen huipentuu loppukohtauksessa kun epäterveellä ruokavaliolla ja liiallisella alkoholinkäytöllä terveytensä pilannut päähenkilö ajautuu lopullisesti umpikujaan. Hän on saamassa kimppuunsa kaksi häneen rakastunutta naista, britannian oikeuslaitoksen sekä muutaman miljoonan dollarin velanperijät - elimistössä täysillä jylläävän ihosyövän lisäksi.
Mitä sitten tapahtuu, sen saa lukija itse päätellä. Huonosti nyt kumminkin. Olletikin vanha irstailija joutuu jättämään pelikentän nuoremmille ja kyvykkäämmille.
Muuten, muutamasta aiemin lukemani McEwan-kirjan kestoaiheesta, klassisesta musiikista ja ihmisaivoista ei tässä ole sanaakaan. Tässä enemmin tapetilla fysiikka ja fotosynteesi. Niin ja tietenkin viskin ja viinin ominaisuuksien kuvaaminen vanhenevan elostelijan nautinnonhakuisen elämän käyttövoimana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti