Ian McEwan: Lapsen oikeus.
Oikeudenistuntoja. Pianomusiikkia. Pikkusen laulua ja vähän viulullakin.
Pientä ryppyä lapsettomaksi päätyneen kuuskymppisen pariskunnan rakkaudessa.
Pääosassa perheoikeuden tuomari, uranainen, jonka mies haluaa vielä ennen lopullista lopahtamistaan kokea kiihkeän lemmensuhteen nuoren naisen kanssa. Menettämättä silti tuttua ja turvallista avioliittoaan.
McEwanin tavaramerkki tuntuu olevan kulloisenkin aiheen/alan perinpohjainen tunteminen. Ja klassinen musiikki. Niin tässäkin.
Oikeudenkäynnit kaikkine koukeroineen selvitetään seikkaperäisesti ja yllättävän sujuvin sanakääntein. Vetävästi. Sitä ikäänkuin huomaamattaan hurahtaa tapahtumiin mukaan... ja halua mahdollisimman joutuisasti saada selvyyden esim. siihen, mikä on tuomioistuimen kanta jehovan todostajien verensiirtoasiassa.
Joskus nuorena minua iljetti lännenelokuvat ja kaikki oikeussaliin liittyvät tarinat.
Leonen Huuliharppukostaja ja muu tuotanto lievitti tuota kammoa länkkäreitä kohtaan. Erin Brokovichin ohella tämä McEwanin kirja on omiaan lievittämään iljetystä puuduttavan tympeitä lakitupajuttuja kohtaan.
Vaikka (ja nyt: JUONIPALJASTUS!) jehovat vievätkin keississä lopullisen voiton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti