Tuomas Hopun tietokirja Hugo Salmela - vallankumouksen sanansaattaja oli oiva tietokirja punakaartin Tampereen puolustuksen ylipäälliköstä.
Salmela ei saanut kotoaan kasvatusta työväenaatteelle, vaan omaksui radikaalin vasemmistoideologian työpaikoiltaan ja harrastuksestaan työväenteatterista.
Hän oli valtaamassa Loviisaa valkoisilta, jonka jälkeen hänet määrättiin Tampereelle. Salmelan edesottamuksien painumisesta historian lehdille sodan aikana on kiittäminen valkoisia, jotka salakuuntelivat punaisten puheluita ja litteroivat ne ylös. Uskomaton juttu ja tuli aivan uutena tietona minulle.
Hoppu maalaa Salmelasta kuvan asialleen omistautuneena aatteen miehenä, jolla oli kova velvollisuudentunto. Salmela ei karannut Tampereelta siinä vaiheessa, kun häviö näytti jo varmalta - toisin kuin moni muu punapäällikkö.
Salmelalta puuttui johtajana kovuus ja hän kaihtoi vastapuolen tai niskuroivien omien teloituksia.
Hänen oma loppunsa oli tyly: toisen punapäällikön, Kustaa Salmisen, vahingossa tai tahallaan tekemä kranaattiräjähdys punaisten esikunnassa. Salmela tuskin olisi karannut Tampereelta, joten valkoiset olisivat joka tapauksessa teloittaneet hänet. Tuskin olisi edes valehdellut nimeään ja saanut niin ostaa aikaa vankileirillä (jotka toki hitaita kuolemanloukkoja).
Kirjan loppu on kertakaikkisen liikuttava: kuinka perheestä ainoana, Pietarin karuista oloista takaisin Suomeen päässyt Hugon 6-vuotias Taisto-poika päätyi veljensä Akselin kasvattamaksi. Suojeluskuntalaiselle Akselille veri oli vettä sakeampaa, vaikka välit olivat Hugoon menneet sodan aikana. Sittemmin Taistostakin tuli ahkera suojeluskuntalainen, joka selvisi vänrikkinä elossa molemmista sodista Neuvostoliittoa vastaan. Ehkä Hugo pyöriskeli haudassaan tästä tiedosta, mutta ainakin Taisto sai kasvaa turvallisissa oloissa aikuisuuteen asti. Vuoden 1918 oli hirvittävä tragedia ja sen seuraukset kauaskantoiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti