maanantai 8. helmikuuta 2010

Elukan elämää

Hannu Raittilan kriitikoiden välityöksi arvottama kirjallinen työ, Kirjailijaelämää onnistui siinä taas. Raittila on kaikissa kirjoissaan onnistunut useampaan otteeseen vetämään maton lukijansa jalkojen alta. Tämä Kirjailijaelämää tuntuu siltä, että jopa edellä mainitsemani kritiikki on valjastettu osaksi tätä kokonaisuutta. Raittila kertoo kirjan myötä tarinaa kirjailijäelämää kirjan synnystä hylkäämisestä ja katarsiksen kautta uudesta noususta.

Kirjassa Raittila myös käsittelee Finlandia-palkinnon jälkeisiä töitään, Atlantista ja Pamisoksen purkausta. Molempia kirjoja alkaa tämän käsittelyn jälkeen katsomaan vähän uudesta näkökulmasta ja joutunen palaamaan ainakin Pamisoksen purkauksen ääreen uudestaan.

Tämä perhanan kirjailija onnistuu rakentamaan tarinastaan kreikkalaisen tragedian, mutta seuraavassa käänteessä alkaakin itse analysoimaan kirjan siihenastista rakennetta tuosta näkökulmasta ja muistuttaakin jälleen siitä, että kirjailija on ammattivalehtelija, vai onko sittenkään?

Erityisesti uutta pontta Kirjailijaelämän lukeminen antaa tarpeelleni palata Raittilan uusimman teoksen ääreen. Historiaan palaaminen avasi uuden näkökulman Raittilan viimevuosien kirjoitustöihin. Eivät nämä ole mitään tunnustuksellisia kirjoja, vaan avauksia entistä episodimaisempaan romaaniin; ilkeyksissään Raittila vain sekoittaa lukijan päätä käyttämällä minä kertojaa ryyditettynä herran omasta elämästä poimituilla yksityiskohdilla.

Ja tuo otsikko. Jossain vaiheessa Raittila kuvaa itseään ja eräitä kollegoita kirjoittajaelukoina, joiden on pakko tuottaa tekstiä. Joukkoon kuuluvat mm. Juha Seppälä, Jari Tervo, Kari Hotakainen ym. vai kuuluvatko sittenkään?

3 kommenttia:

kives kirjoitti...

Haha,

onko sittenkään - mies eli mr. Laine harkitsi aloittavansa filosofian sivuaineopinnot. minusta hänen erikoisalansa olisi fallibilistinen epistemologia.

jmi van Donkey kirjoitti...

Hoo! Mieshän on aktiivinen lukija! Hieno homma. Itellä jo kuukauden ollu tekeillä juttu Huovisen Rauhanpiipusta, vaan en oo saanu aletuks. Vaikka eihän siinä varttia kauemmin menis kun pistää asiansa näppäimistöitse nettiin... muttakunmuttakun mutta kun aina on olevinaan jotain tärkeämpää. Niinku nyt esmes nuo paskasäiliön katon romahduslumet...

"Elukan elämä" -kommentaariasi lukiessa tuli mieleen, olisiko Kari Hotakaisesta vastusta Raittilalle lukijanjallittamisessa, mutta veit sitten senkin ilon mainitsemalla asiasta itse.

Pienenä vinkkinä kerrottakoon, että vanhemman polven jallittajista kannattaa tutustua Matti Pulkkiseen ja tuotantoonsa. "Romaanihenkilön kuolema" löytyy allekirjoittaneelta. Se on tanakkaa terapiaa "Pesäpuun" jälkeen..

aa.

Pellervo kirjoitti...

Kuten jo itse tekstissä totesinkin, on Raittilan tyyliin aina kuulunut episodi / kollaasinomaisuus. Tämä Kirjailijaelämää on kyllä tässä suhteessa huipentuma, jolle sittemmin ilmestynyt kirja (jonka nimeä en muista) ei juurikaan jää kakkoseksi.

Näistä Raittilan kahdesta viimeisimmästä on jäänyt sellainen olo, että Raittila onnistui Pamisoksen purkauksella kirjoittamaan romaanin pois itsestään ja nyt Raittila taitaa synnyttää romaania uudestaan. Mielenkiinnolla odotan seuraavia töitä sitä, mitä nyt vallitsevasta suunasta seuraa.