sunnuntai 4. heinäkuuta 2010

Rakkauden kuu

Olen päättänyt, että kirjoitan Nuharupeen tästä lähtien kaikista kirjoista, jotka luen. Vaikka en olisi lukemastani ylpeä, vaikka häpeäisin sitä. Nuharupi on hyvä arkisto, kun haluan tarkastaa, mitä mieltä olinkaan siitä ja siitä kirjasta. Oiva muistiinpanokeino tämä blogi itselleni on. Internet, olet niin ihmeellinen ja täynnä mahdollisuuksia.

Otsikko viittaa kirjan nimeen. Siitä voitte jo päätellä, kenen tuotantoa kyseinen kirja on. Taas. Kirjan nimen suomennos on tökerö, kuten kaikissa hänen kirjoissaan, mutta eipä alkuperäinen nimikään sisältöä sen kummemmin kuvaa (Carolina Moon). Kuvaavampi nimi olisi "Köyhän miehen Gone with the Wind".

Rakkauden kuu oli tasan samanlainen kuin kaikki muutkin hänen kirjansa. Vähän tuhkimotarinoita nämä kaikki tuntuvat olevan. Jos ei äitipuoli ole paha, niin sitten on äiti tai isä. Isoäiti on aina kiva, mutta isoäitejä on vain yksi, ei koskaan sitä alkuperäistä määrää eli kahta. Rakkaustarina on mukana aina ja romanssi alkaa aina siten, että mies ihastuu naiseen, eikä nainen tiedä, että mitä ajattelisi miehestä, mutta lopulta amerikkalaisten ihanteiden mukaan astellaan avioliiton satamaan. Nainen ja mies ovat yleensä iältään 25-33 v., nainen on muutamaa vuotta nuorempi, mutta vain muutamaa, ettei ikäero olisi paheksuttava. Mukana on aina myös murhatarina ja lopussa murhaaja joko kuolee tai joutuu vankilaan. Tuttu kaava on kovin tylsä, mutta kuten olen sanonut, nämä ovat ihan ok kesälukemiseksi, aivot saavat levätä narikassa ja pahuksen hammassärky pysyy poissa mielestä. Sitä paitsi tykkään onnellisista lopuista.

Rakkauden kuu ei yltänyt Montana Skyn tasolle ja Firenzen tumma nainenkin oli parempi. Miten näitä kirjoja voi edes verrata toisiinsa, jos ne kerran kaikki ovat samanlaisia? No, kirjojen paremmuus määräytyy sen mukaan, kuinka paljon tykkään henkilähahmoista ja kuinka onnistuneesti tarinan romanssi on rakennettu. Rakkauden kuun sankaritar oli ärsyttävä, aika samanlainen kuin Enkelten putouksen hysteerikko-ääliö, mutta kirja kokonaisuudessaan ei ollut yhtä paska kuin Enkelten putous. Koska tässä oli mukana maanviljelyä, siitä kirja kuin kirja saa lisäpisteet.

Oli miten oli, seuraavaksi on luvassa se, mitä olen suunnitellut jo kauan lukevani: Jumalat juhlivat öisin. Jos Pieni ystävä olisi ollut yhtä tylsä loppuun asti kuin minkälainen se oli sivulle 300, en olisi Donna Tartin esikoista lainannut. Nyt odotan sitä ihan mielenkiinnolla, toivottavasti se osoittautuu hyväksi kirjaksi.

Ei kommentteja: