tiistai 27. heinäkuuta 2010

Vuorovetten prinssi

En ole nähnyt Pat Conroyn kirjasta tehtyä elokuvaa, koska en voi sietää Barbra Streisandia ja Nick Noltekin on jotenkin epäilyttävä (vähän samaan tapaan kuin Robert Redford).

Vuorovetten prinssin luettuani, tulin siihen tulokseen, että nyt haluan vielä vähemmän nähdä Babsin ohjaaman elokuvan. Wikipedian mukaan elokuvassa on painotettu rakkaustarinaa, kirjassa se on vain pieni sivujuonne. Marko Ahosen mukaan ohjaaja Streisand keskittää liiaksi huomiota näyttelijä Streisandiin ja erityisesti tämän sääriin.

Conroy kirjoitti Vuorovetten prinssin 1986. Siitä tuli myyntimenestys. Elokuvan (1991) myötä kirja kiipesi uudelleen bestseller-listoille. Luulin, että kyse oli rakkaustarinasta. Ilmeisesti olin lukenut elokuvasta tehtyjä arvioita, koska oletin näin.

No, ei se ollut. Se oli synkkä tarina kurjasta lapsuudesta Yhdysvaltain Syvässä Etelässä. Tässä tarinassa Etelää ei romantisoitu. Se oli punaniskajunttien kotipaikka, sivistymättömien moukkien, jotka hakkasivat lapsiaan ja vaikenivat pahoista teoistaan. Etelä oli sairaus. Tatuointi, joka pysyi, vaikka muutti pois. Siitä nähtiin painajaisia ja hallusinaatiot seurasivat koko loppuelämän.

Kirjan päähenkilönä ja kertojaäänenä on Tom Wingo. Hän elelee onnettomana Etelä-Carolinassa vaimonsa ja kolmen lapsensa kanssa. Menneisyys kummittelee ja koettelee myös parisuhdetta. Vaimo on hankkinut rakastajan ja Tom hyväksyy sen, koska tietää, ettei ole ollut kovin hyvä aviomies.

Sitten Tom saa kuulla, että hänen New Yorkissa asuva siskonsa on yrittänyt taas itsemurhaa. Tom ei ole ollut yhteydessä Savannah-siskoonsa kahteen vuoteen. Ei sen jälkeen, kun heidän veljensä surmattiin. Savannah on huonossa kunnossa, hän ei puhu, eikä reagoi ulkomaailmaan mitenkään. Hänen psykiatrinsa, Susan Lowenstein, toivoo Tomista apua. Niinpä Tom lentää New Yorkiin ja alkaa vähitellen kertoa lapsuudestaan psykiatrille, jotta Lowenstein ymmärtäisi, miksi Savannahista on tullut sellainen, kuin mikä hän on.

Tomin, Luken ja Savannahin lapsuus oli helvetillinen. Isä oli erittäin väkivaltainen ja empatiakyvytön. Äiti yritti puolustella lapsiaan, mutta ei osannut käyttäytyä, kuten äitien kuuluisi. Hän manipuloi lapsiaan, pakotti heidät sulkemaan sisäänsä kaikki kokemansa kauheudet.

Jotkut tapahtumat olivat niin järkyttäviä, että teki pahaa lukea. Välillä taas nauroin melkein ääneen, kirjassa oli nimittäin vastapainoksi myös huumoria. Tyyliltään Vuorovetten prinssi oli samantapainen kuin McCourtin Seitsemännen portaan enkeli tai Irvingin Garpin maailma.

Lopussa kirjassa tapahtui niin hämmästyttäviä asioita, etten tiennyt, miten suhtautua. Mietin, että menikö tämä jo liian pitkälle? Sillä sisarusten lapsuudenkaupunki, Colleton, tuhottiin täysin, koska Yhdysvaltain hallitus halusi alkaa valmistaa alueella ydinaseita. Mietin, että what the f, voiko näin todella tehdä? Häätää 6000 ihmistä asuinalueeltaan ja hävittää koko paikka maantasalle? Kaiken sen jälkeen, mitä sisarukset olivat kokeneet tämä tuntui jo liioittelulta. Toisaalta, Yhdysvalloissa kaikki on kai mahdollista. Itse silti odotan realistiseksi tarkoitetulta tarinalta uskottavuutta. Sormusten herrat ovat erikseen.

Vuorovetten prinssi oli kelpo kirja. Rakkaustarina, joka oli mukana hyvin pienessä osassa, oli kylläkin turha. Miksi aina kauniin naisen pitää mukamas ihastua vielä suht hedelmällisessä iässä olevaan mieheen vain sen takia, että he olosuhteiden pakosta viettävät aikaansa yhdessä? Jotenkin koko löövstory oli ihan liikaa kaikkien niiden aiheiden päälle, mitä kirjassa käsiteltiin.

Vielä yksi ennakkoluulo: Luulin, että kirjan nimi viittaa siirappisesti Tomiin. Että hän olisi vuorovetten prinssi, joka pelastaa surkessa avioliitossa rämpivän dr. Lowensteinin. Onneksi niin ei ollutkaan, vaan vuorovetten prinssi osoittautuikin aivan eri henkilöksi.

Päällimmäisenä kirjasta jäi vähän surullinen mieli.. ja ehkä pikkuisen liian äklö sen vuoksi, että loppu oli jotenkin niin amerikkalainen, liian jopa.. norarobertsmainen.

Ei kommentteja: