perjantai 2. heinäkuuta 2010

Revontulet

Palasin taas Nora Robertsin pariin, myönnän sen ihan avoimesti, vaikka oikeasti minun kannattaisi hävetä. Revontulet kun ei ollut mitenkään erikoinen kirja, vähän nolo itse asiassa. Hmm.. kovin yllättävää, nyt on kuitenkin kyse viihdekirjailijan tuotannosta...

Perintönä maa ja taivas oli ensimmäinen Robertsin kirja, jonka luin ja se oli huomattavasti paljon parempi kuin yksikään näistä kolmesta muusta, jotka olen tähän mennessä lukenut. Taso on laskenut kuin lehmän häntä. Revontulet oli sinänsä ihan ok, mutta kovin tylsä välillä ja todella, todella ennalta-arvattava, noudattihan se tuttua Roberts-kaavaa. Perintönä maa ja taivas oli kelpo viihdettä. Haluaisin löytää Robertsilta vielä toisen yhtä onnistuneen kirjan, siksi jatkan hänen tuotantonsa kahlaamista.. ja kaavasta poikkeaminenkin olisi mukava todistaa.

Juoni vaikutti lupaavalta, sillä se oli suora kopio yhdestä kaikkiean aikojen parhaasta tv-sarjasta, Villistä pohjolasta. Vai mitä tuumitte tästä: pääosassa oli kaupunkilaismies, jolla oli hassu nimi, Ignatious Burke, joka muutti alaskalaiseen pikkukylään, ei sentään lääkäriksi, vaan poliisiksi (Villissä pohjolassa oli hassuniminen lääkärimies, joka muutti Alaskaan, Joel Fleischman). Hassuniminen poliisi rakastui paikalliseen pienkoneen lentäjään, jonka nimi oli Meg (Villissä pohjolassa Maggie, huoh, Roberts ei ole paljon mielikuvitustaan jaksanut käyttää).

Ajattelin, että koska alkuperäisversio, mainio Villi pohjola, oli plagioinnin kohteena, kirja voisi toimia, koska jo pelkkä idea oli niin hyvä. Mutta eipä kirja toiminutkaan niin hyvin kuin luulin. Se oli perusviihdyttävä, mutta kuten jo kerroin, aika tylsä välillä. Luin Revontulet yhdessä päivässä läpi, mikä kertoo sen, että helppolukuinenhan se oli. En kuitenkaan ollut tyytyväinen lukemaani. Olin vähän harmissani, kun en saanutkaan, mitä halusin.

Aloitin jo haastekirjan, Kuin surmaisi satakielen, lukemisen. Oli hämmentävää lukea Revontulet Harper Leen klassikon ja Donna Tartin Pienen ystävän välissä. Revontulet oli niin pinnallinen kaikinpuolin, kun taas nuo kaksi muuta kirjaa kertovat todellisentuntuisesta elämästä ja ihmisistä, jotka eivät ole mitään satuhahmoja, kuten Nora Robertsin pinnallisiksi jäävät henkilöt. Oikeiden kirjojen rinnalla, Robertsin kirjat vaikuttavat naurettavan lapsellisilta.

Ei kommentteja: