tiistai 15. heinäkuuta 2014

Suuria odotuksia

Charles Dickensin Suuria odotuksia edustaa kirjailijan myöhäiskauden tuotantoa. Olin ennen kirjan lukemista sanonut, että se tulee olemaan viimeinen Dickens, jonka luen, koska en ole tähän saakka ollut kovin innoissani kirjailijan tuotoksista. Tylsää jaarittelua, olen kuvaillut hänen teostensa olevan. Mutta Suuria odotuksia yllätti positiivisesti: tämä ei ollut tylsää laisinkaan. Eikä kovin paljon tyhjää jaarittelua, vähän kyllä, mutta vain vähän. Harmitti vain, kun tarina oli niin kovin tuttu minulle jo ennestään, sillä olin nähnyt siitä kaksi filmatisointia, joista ensimmäinen oli David Leanin Suuret toiveet ja toinen minisarja Suuria odotuksia vuodelta 2011.

Suuria odotuksia kertoo Pip-nimisestä pojasta, joka asuu väkivaltaisen siskonsa ja tämän miehen kanssa köyhissä oloissa Englannin maaseudulla. Pipin arkeen tulee eloa, kun kylän rikas ja outo vanhapiika haluaa Pipin tulemaan ajoittain vierailemaan hänen luonaan. Tämän neiti Havishamin luona Pip rakastuu Estellaan, joka on vanhanpiian koppava ottotytär. Neiti Havishamin luokse tehdyt vierailut saavat Pipin halveksimaan omia kotiolojaan ja jopa siskon miestä, joka on kuitenkin hänen elämänsä rakkain ihminen. Sattumoisin Pip saa salaiselta taholta suuren omaisuuden käyttöönsä ja hän lähtee Lontooseen opettelemaan herrasmieheksi - juuri tätä Pip on toivonut.

Dickensin kirjojen sivuhenkilöt ovat usein hyvin kummallisia. Suurten odotusten kummallisin hahmo  ehdottomasti neiti Havisham. Tuo nuorena rakkauteen pettynyt, hääpäivänään jätetty nainen on eristäytynyt maailmasta omaan taloonsa ja käyttää yhä hääpukuaan. Vuosikymmeniä vanha, mädäntynyt ja hämähäkkien verkkoihin peittynyt hääkakkukin on yhä siinä paikallaan, johon se aikoinaan jätettiin. Neiti Havishamin elämäntehtävä on kasvattaa maailmaan nainen, joka kostaa miehille hänen kokemansa vääryydet. Tämän Pip ymmärtää vasta liian myöhään.

Neiti Havisham on katkeroitunut vanhapiika potenssiin tuhat. Jäätyään kurjan pelimiehen pettämäksi, hän menetti elämänilonsa ja järkensä. Erittäin tragikoominen hahmo ja en tiedä, vähän taas suutahdin: totta kai naimaton nainen on taas joku friikki, kun on kyse 1800-luvun kirjallisuudesta. Mutta hitto vie, oli se aika herkullinenkin hahmo.

Dickensiä kannattaa lukea, jos 150 vuoden takainen Englanti kiinnostaa (tai ainahan kirjailijat kertovat ennen kaikkea omasta ajastaan, vaikka kirjoittaisivat historiallisia romaaneja tai scifiäkin). Fiktiivisen tarinan sisältä löytyy tosiasioita siitä, miten tuolloin elettiin. Dickens kuvailee esimerkiksi sitä, miten vangit oikeussalista poistuttuaan pureskelivat lattialta keräämiään yrttejä. Täysin luonnollinen asia tuohon aikaan. Viitteistä selviää, mistä he saivat käsiinsä yrtit: "Oikeussaliin saapujilla oli tapana tuoda mukanaan hyvän tuoksuisia kukkavihkoja ja yrttikimppuja, joita he nuuhkivat tukehduttaakseen vangeista uhoavan hirvittävän lemun. Yrttejä oli siroteltu myös salin lattialle."

Ei kommentteja: