Kosken kahta puolta

Yllätyksekseni sainkin Finlandia-ehdokkaan käsiini aikaisemmin kuin kuvittelin. Joskus olen lukenut surkeita F-ehdokkaita, mutta Jari Järvelän Kosken kahta puolta on ehdokkuutensa ansainnut.

Kirjan nykyhetkessä 10-vuotias poika saa koko ajan läksytystä siitä, että on 10-vuotias poika äidiltään, serkuiltaan, siskoltaan ja isoäideiltään. Kaikki on kiellettyä tai sitten olet vain liian pieni ja tyhmä kaikkeen kivaan.

Aluksi ihmettelin lapsinäkökulmaa, mutta se selvisi pian: välillä mentiin vuoteen 1918, jolloin pojan isoäidit olivat lapsia. Noin kymmenvuotiaita. Näin lapsi kertoi, miten lapset kokivat sodan.

Sisällissotakohtaukset olivat trillerinomaisia. Nykyhetkessä, 1970-luvulla, molemmat sodan kokeneet isoäidit kantavat yhä sodan muistoja mielessään. Koska he olivat taustojensa takia eri puolilla vuonna 1918, he ovat jämähtäneet punaiseksi ja valkoiseksi vuosikymmeniksi. Heidän välillään sukkuloi molempien 10-vuotias lapsenlapsi, jolle on kerrottu punaisten ja valkoisten tappojuttuja liian pienestä asti.

Pauliina Rauhala ei onnistunut menemään lapsen asemaan Taivaslaulussa, vaan hänen lapsena olemisensa oli vaivaannuttavaa lässytystä. Jari Järvelän 10-vuotias päähenkilö on luonteva. Järvelä käyttää kerronnassaan todella osuvaa (ja osittain mustaa) huumoria, joka keventää tunnelmaa. Etenkin valkoisen isoäidin vanhuudesta kertovat puolikas tuntui välillä suorastaan parodialta. Yhtäkaikki huvituin monessa kohdassa. Ja ainakin yhtä monessa kohdassa nieleskelin liian isoa palaa kurkussani. Hieno kirja.