perjantai 23. marraskuuta 2018

Tuntematon Kimi Räikkönen

En ole kiinnostunut formuloista. Mielestäni on käsittämätöntä, että jäätiköt sulavat, mutta formuloiden kaltaista hupiautoilua ei ole vielä lopetettu.

Kari Hotakainen sen sijaan kiinnostaa. Ja etenkin se, että Hotakainen sanoi Tuntematon Kimi Räikkönen -kirjan ilmestymistilaisuudessa, ettei ole ikinä seurannut formuloita. Luvassa ei olisi fanikirja, vaan henkilökuva, jossa ehkä osattaisiin nähdä julkisen hahmon taakse ilman liiallista formuloissa menestymisen hehkutusta.
Hotakainen kirjoittaa hupaisasti ja lukeminen etenee joutuin. Tämän on tarkoitus upota kansan syviin riviin, onhan päähenkilökin niistä lähtöisin.

Kirja piirtää kuvan vähävaraisista oloista lähteneestä, koulut kesken jättäneestä miehestä, joka lahjakkuutensa ja myös sattumusten kautta pääsee elämään etuoikeutettua elämää. Menestyksensä keskellä hän on kuitenkin pitänyt jalat maassa. Räikkösen tavallisuudesta kertoo se, että hän kirjan mukaan joskus ihmettelee, miksi ihmiset kyttäävät ja kyyläävät häntä.

Koska kirja on Räikkösestä, kännijutut kuuluvat kuvaan. Niitä lukiessa en ole huvittunut. Alkoholin liikakäyttö on monelle ongelma eikä sen vaikutuksen alaisuudessa törttöilyssä ole mitään hauskaa. Näiden kännikertomusten perusteella Kimi on sosiaalisesti epävarma tyyppi, joka ei selvinpäin sano mitään, mutta humalassa muuttuu ekstrovertiksi riehujaksi. Hänen kaltaisiaan on Suomi pullollaan, joten moni varmasti kokee samaistumista tällaiseen Kimiin.

Toisin kuin perisuomalaisen kaljankittaajan, Kimin kohdalla känniääliöinti ei ole säälittävää, vaan ihailtavaa (ainakin iltapäivälehtien uutisointi niistä on positiivista). Onhan hän upporikas. Fobba hyväksyy hänet ryypiskelemään Ruotsin jääkiekkovoittoa, koska hän on formulakuski. Peter Nygård toivottaa tervetulleeksi yksityissaarelleen, koska Kimi - vaikka juntti onkin - on miljonääri, kuten Nygård.

Mutta. Kännikertomusten jälkeen Hotakainen kuvaa, kuinka mies kasvaa viimein aikuiseksi reilusti kolmekymppisenä. Perheen perustaminen on monelle syy jättää rilluvuodet taakseen, niin myös Kimille. Jos Kimistä olisi kirjoitettu kirja ennen Mintun tapaamista, hänestä olisi saanut paljon yksipuoleisemman kuvan. Muutoksen kuvaus känniääliöstä vastuuntuntoiseksi perheenisäksi oli paljon kiinnostavampaa kuin kaikki humalatoilailut yhteensä. Jotain Kimin lahjakkuudesta kertoo se, että kesken pahimpien ryyppyputkien hän kuitenkin pystyi hoitamaan työnsä hyvin.

Tuntematon Kimi Räikkönen raottaa menestyneen taviksen elämää viihdyttävästi ja se sen tärkein anti onkin.

Ei kommentteja: