keskiviikko 27. tammikuuta 2010

Surmanpelto

Modernin romaanin yleismies Antti Tuuri jatkaa Suomen itsenäistymiseen liittyvien vaiheiden kuvaamista. Surmanpelto kuvaa Uudessakaarlepyyssä sijainnutta venäläisillä sotilailla täytettyä vankileiriä sen 17 vuotiaan vartijan silmin.

Tuuri on aina osannut pelkistetyn kerronnan. Viimevuosina jopa romaanien nimet ovat alkaneet lähestyä tiukinta ydinpuuta. Tämänkään kirjan nimessä ei ole kirjaintakaan liikaa, silti se antaa lukijalle riittävän käsityksen siitä, mitä on odotettavissa. Tarinan kliimaksia saadaankin odottaa aivan kirjan viimeisille sivuille asti ja silti jännite säilyy loistavasti.

Tuurin kirjat tuntuvat viime vuosina lyhentyneen lähelle pienoisromaanin mittoja. Tämänkin teoksen olisi voinut ihan normaalilla fonttikoolla painaa 150 sivuun. Nyt Tuurin ikäluokalle (=lähinäön menettäneille) suunnatulla fonttikoolla kirjassa oli sivuja vähän toista sataa.

Päällimmäiseksi tästä kirjasta jäi mieleen päähenkilö, joka melkein tekee kaikkea sitä mitä sotilaat sodissa tekevät. Päähenkilön nuoruus näkyy kuitenkin siinä, että hän jää kuitenkin kaikessa sivustakatsojan rooliin. Lapsisotilaan tilanteen kaksijakoisuutta Tuuri kuvaa osuvasti siinä, kuinka päähenkilö sotatöidensä ohessa valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin tekemällä algebran harjoitustehtäviä.

2 kommenttia:

Ossukka kirjoitti...

Tuurilla on paljon kirjoja, joiden aihe kiehtoo meikätyttöä, vaan joskus olen jotain hänen kirjaansa lukenut, enkä hirveästi välittänyt tyylistä.. Jäi sitten kesken se kirja (asejuna pietarista vai mikä se nyt oli), enkä ole muihin uskaltanut koskea. Tai sitten mulla oli yksinkertaisesti huono päivä ja vääränlainen lähestymistapa ko kirjaan.

Pellervo kirjoitti...

Tuo asejuna pietarista on mallia TV-sarjan jakso. Ennemmin kannattaa tarkastaa Tuurin Amerikkaan sijoittuvia kirjoja.