Vuosi sitten päätin ottaa tämän Umberto Econ kirjan lukuun, osittain Ruusun nimen kannustamana. Heilurn liuttymäkohdat tuohon teokseen jäävät vähäisiksi; lähinnä tuntuu siltä, että Eco keskittyy poimimaqn herkullisimmat lainaukset valtavan kirjastonsa aarteista. Samalla kuljetetaan härskiä juonta, jossa pari yliopisto-oppinutta hemmoa menee sekoittamaan muutaman salaseuran pasmat ja kuinkas sitten kävikään?
Alkupäästään valtavan puuduttava kirja, mutta viimeiset 200 sivua oli ihan pakko lukea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti