lauantai 16. heinäkuuta 2011

Foucauldin heiluri

Vuosi sitten päätin ottaa tämän Umberto Econ kirjan lukuun, osittain Ruusun nimen kannustamana. Heilurn liuttymäkohdat tuohon teokseen jäävät vähäisiksi; lähinnä tuntuu siltä, että Eco keskittyy poimimaqn herkullisimmat lainaukset valtavan kirjastonsa aarteista. Samalla kuljetetaan härskiä juonta, jossa pari yliopisto-oppinutta hemmoa menee sekoittamaan muutaman salaseuran pasmat ja kuinkas sitten kävikään?

Alkupäästään valtavan puuduttava kirja, mutta viimeiset 200 sivua oli ihan pakko lukea.

Ei kommentteja: