torstai 28. heinäkuuta 2011

Hurskas kurjuus

Ja taas yksi kirja, jonka lukemisesta sain palkkaa. Kätevää käyttää työpaikan hiljainen heinäkuu kirjojen parissa.

F.E. Sillanpään Hurskas kurjuus on alle 200-sivuinen miniromaani. Se ilmoitti alussa olevansa Juha Toivolan elämäkerta alkaen vuodesta 1857 loppuen vuoteen 1918, syntymästä kuolemaan. Mikä mehukas alkutilanne: Suomen kansakunnan ja nationalismin kuohuvat alkuvuodet (markka, kielimanifesti jne) päättyen kansan kahtiajakavaan verilöylyyn. Ja kaikki tämä tavallisen kansanmiehen näkökulmasta.

Onko tarina sitten mehukas? Sivutaanko siinä Suomen historian tärkeitä tapahtumia? No, koska kirjan päähenkilö on köyhälistön edustaja, kielimanifestilla ja kansakouluasetuksella ei juurikaan ollut vaikutuksia hänen elämäänsä (mainitaan, etteivät hänen lapsensa käyneet kouluja, huolimatta Uno Cygnaeuksen ponnisteluista). Joten olisi ollut varsin epärealistista odottaa jotain Suomen historian pikkujättiläistä kera fiktiivisen satuhahmon (tavallinen kansa ei herrojen päätöksistä ollut tietoinen, eikä kiinnostunut, koska niistä ei ollut välitöntä hyötyä heille).

Kirjasta olisi saanut edellämainituista tekijöistä huolimatta varsin mehukkaan kertomuksen aikaiseksi.

Mutta ei.

Sillanpää kertoo tarinan omalla tyylillään. Mikä tarkoittaa varsin vanhanaikaista kieltä, paljon preesensissä ilmaistua tapahtumaa, millä kaiketi yritettiin korostaa, että nyt kerrotaan tarina tavallisesta, yksinkertaisesta suomalaisesta miehestä. Suoraan sanottuna, päähenkilö Juha Toivolasta on tehty varsin typerä hölmiskö. En tiedä, oliko Toivola Sillanpään mielestä esimerkki tyypillisestä punakaartilaisesta. Mielestäni Hurskas kurjuus on loppujen lopuksi aika antiasenteellinen kirja. Vaaka ehkä kallistuu, jos pitää oikein tonkia, punaisten puolelle, mutta Toivolan typeryys puhuu sen puolesta, ettei Sillanpää oikein piitannut kummastakaan osapuolesta. Virkistävää, etten sanoisi! Ja hämmentävää, koska Sillanpää kirjoitti Hurskaan kurjuuden heti sodan loputtua. Varsin rohkea veto (tosin luin wikipediasta, että se uskallettiin julkaista vasta 1919).

Jos ihan rehellisiä ollaan, Hurskas kurjuus ei ollut mitenkään erikoinen kirja. Aika on ajanut sen kielestä ohi, vaikka myönnän, että aihe oli ja on mitä tärkein. Kyllä minua aina vähän hirvittää näitä vanhoja klassikkoja lukea, koska niiden teilaaminen on vähän sama kuin jos sottaisin Gallen-Kallelan maalauksia. Niin! Tarvitseeko kaikkea parjata?! Eipä kyllä, mutta mielipiteitään ei sovi tukahduttaa, vaikka kansallisaarteesta olisikin kyse.

2 kommenttia:

Pellervo kirjoitti...

Olin näköjään luonnehtinut Hurskasta kurjuutta pökäleeksi:
http://nuharupi.blogspot.com/2009/07/suomenkielisia-klassikoita-vastaus.html

Muutenkin olen ollut samoilla linjoilla kanssasi.

:)

mymmel kirjoitti...

En muistanutkaan, että sinä olit arvioinut kurjuuden tänne (pitäskö myös kirjailijat lisätä tunnisteisiiin meiän omien nimien lisäksi??).

Mutta varsin osuva oli tuo sun arvio. Pahempiakin pökäleitä olen kuitenkin lukenut.