sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kymmenen pientä neekeripoikaa

Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa on pirun hyvä murhamysteeri. En ole aiemmin Christien tuotantoa lukenut, tv:stä olen tietysti Marplea ja Poirotia katsonut, ja voin sanoa sen, että jenkkien CSI:t eivät ole mitään verrattuna laadukkaisiin brittituotantoihin.

Siksipä onkin kumma, etten ole Christien Poirot-kirjoja lukenut. Ehkä 10 pienen neekeripojan myötä hanat viimein aukeavat.

Kirja alkaa siitä, kun kymmenen ihmistä huijataan eri verukkeilla eristetylle saarelle. Jokaisella heillä on menneisyydessään synkkiä salaisuuksia, jotka paljastuvat ensimmäisenä iltana, jonka he viettävät saarella. Alkaa psykologinen trilleri, joka tuntuu mahdottomalta ratkaista. Kuka kumma voi olla murhaaja? Poirotin tuntien, oletin, ettei Christie jätä arvoitusta selvittämättä ja onneksi lopussa salaisuudet paljastuivat. Epätietoisuus meinasi käydä sietämättömäksi! Aikamoinen nainen tämä Christie oli, totta totisesti. Hitonmoinen juonikuvio. Ilkka Remes sun muut suomalaiset dekkaristit eivät IKINÄ pystyisi näin älykkääseen tarinan kehittelyyn.

Tunnen itseni etuoikeutetuksi. Sen verran hienoja kirjoja olen tässä viime aikoina saanut lukea.

//edit// Isoveikka oli vähän eri mieltä syyllisen paljastamisesta. Heh.

Ei kommentteja: