perjantai 10. tammikuuta 2014

Teurastamo 5

Minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä siitä, minkälainen kirja on Kurt Vonnegutin Teurastamo 5. Kirjastossa kummastelin, kun sitä ei meinannut Vonnegutin kohdalta löytyä. Asiaa kirjastonhoitajalta kysellessäni, hän ohjasi minut sci-fi-hyllylle. Olin ihmeissäni: siis minkälaisesta kirjasta oikein on kyse...? Voitte pitää minua sivistymättömänä mehtäläisenä, kun näin epätietoinen olin tämän merkittävän klassikon sisällöstä. Onnekseni ongelma on nyt korjattu, ja olen lukenut Teurastamon kannesta kanteen.

Ja olen yhä edelleen hämmentynyt: siis minkälainen kirja tämä olikaan.. hyvin outo, hyvin kiehtova, hyvin koukuttava, hyvin hyvä lukukokemus.

Miksi hyvä, jos kerran oli outo ja hämmentävä? No, nuo kaksi edellämainittua eivät aina ole negatiivissävytteisiä adjektiiveja. Joskus outous on hyvä, ainakin tämän kirjan perusteella Vonnegutin tapauksessa.

Outous ei Teurastamossa tarkoita vaikeaselkoisuutta, se tarkoittaa juonta. Teurastamo kertoo Billy Pilgrimistä, amerikkalaisesta ressukkasotilaasta, joka on Dresdenissä 1945, kun liittoutuneet pommittavat sitä. Vonnegut vertaa Dresdenin hävitystä Hiroshiman pommitukseen. Mikään tästä ei ole vielä outoa tietenkään, mutta se on, että välillä Pilgrim kesken kaiken ajautuu aikamatkailemaan. Hän matkustaa sekä omaan tulevaisuutensa että menneisyyteensä. Sodan jälkeen tapahtuneissa matkailuissa hänelle selviää, että aikamatkailujen takana ovat avaruusolennot. Hänellä on Travalmadore-planeetalla ihmispuoliso, jonka kanssa hän asuu paikallisessa eläintarhassa planeetan asukkaiden ihmettelevien katseiden alla.

Vonnegutin kirja on läpeensä sodanvastainen, mutta ei kovasta aiheestaan huolimatta raskas ja synkkä. Siitä pitää huolen musta huumori. Kaikilla aluksi kummallisilta tuntuvilla käänteillä on paikkansa kirjan kokonaiskuvassa. Travalmadorellakin on tärkeä merkitys: kaikki planeetan asukkaat elävät yhteiselämäänsä rauhassa, eikä planeetalla ole koskaan käyty sotia. Sieltä katsottuna Maapallon asukkaat ovat hirviöitä tappaessaan toisiaan, mitä tehokkaimmin tappokonein.

Ei kommentteja: