maanantai 13. kesäkuuta 2011

Amsterdam

"Amsterdam" olikin jäänyt arvioimatta. Ian McEwanin Man Booker-palkittu teos on musta, farssinomainen kertomus kahdesta ystävyksestä, jotka molemmat ovat seurustelleet saman naisen, Mollyn, kanssa. Tämän kuoltua äkillisesti ystävykset tapaavat entisen rakkaansa hautajaisissa, jossa he kohtaavat muita Mollyn entisiä rakastettuja.

Hautajaisista käynnistyy erikoinen tapahtumien sarja, joka päätyy ihmiskohtaloiden tuhoutumiseen ja parodiseen antitragediaan. Lopussa kiitos seisoo, mutta kenelle?

"Amsterdam" on hillityn hauska, joskin snobistinen veijaritarina. McEwan kirjoittaa aina joko säveltäjistä, kirjailijoista tai historian opiskelijoista, ja samanlaisia hahmoja tässäkin piisaa. Ehkä akateemikot ovat niin todellisuudesta vieraantuneita ihmisiä, että sovittamalla heidät inhimillisen maailman pyörteisiin, tarina saa tiettyä jumalaista tenhoa.

Piikittelevä ote sopii McEwanille yhtä hyvin kuin puhdasoppisen tragedian kirjoittaminen. Täysin ylilyötyä loppua lukuunottamatta "Amsterdam" on huvittava ja erikoinen kirja. Siihen sisältyy myös opetus: kiristys ei kannata, mutta juonittelu on tärkeää.

Ei kommentteja: